Tekstit

Yrittäjät ja autoilijat kelpaavat maksumiehiksi -Vahtera

Kuva
Hallitus rahoittaa maailmanparannushankkeitaan kiristämällä yrittäjien ja autoa käyttävien kansalaisten verotusta, sanoo KHT-tilintarkastaja Pauli Vahtera. Kuva: Libera   Hallitukselle yrittäjät kelpaavat kaiken hyvän rahoittajiksi, mutta yhtään ehdotusta yrittäjien vaikean aseman parantamiseksi ei ole tehty. Yrittäjät voidaan laittaa maksajiksi, koska heidän on pakko maksaa kaikki määrättävä, jotta ylipäätään voivat toimia. Toinen tällainen helposti rahastettava ryhmä yhteiskunnassa ovat autoa käyttävät kansalaiset. Näin arvioi KHT-tilintarkastaja Pauli Vahtera blogikirjoituksessaan toukokuussa 2019.

Hallituksen luovuttava hiilineutraalisuustavoitteestaan -Purra

Kuva
Suomalaisen turpeen määrittäminen eduskunnassa uusiutumattomaksi arvalla oli täysin hullua. EU:n ja Saksan pelleily ydinvoimaa vastaan on pahimmillaan kohtalokasta, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Kuva: Eduskunta   Euroopan parlamentissa on keskusteltu ympäristötaksonomiasta eli ydinvoiman ja kaasun luokiteltavuudesta kestäväksi energiamuodoksi. Parlamentti äänestää asiasta tänään. Perussuomalaiset ovat ottaneet vahvasti kantaa järkevän suomalaisen ja eurooppalaisen energiapolitiikan puolesta niin Euroopan parlamentissa kuin eduskunnassakin. – Suomalaisen turpeen määrittäminen eduskunnassa uusiutumattomaksi arvalla oli täysin hullua. EU:n ja Saksan pelleily ydinvoimaa vastaan on pahimmillaan kohtalokasta, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra . Suomen tavoite on järjetön Purran mukaan kaikki kilpistyy puhtaan ideologiseen energiapolitiikkaan ja lyhytnäköisiin ratkaisuihin. – EU ei tule pääsemään...

Vihreä liike vaarallisempi kuin stalinismi -Esko Valtaoja

Kuva
Vihreä liike vaarantaa koko maapallon, ihmisen ja luonnon tulevaisuuden, sanoo emeritusprofessori Esko Valtaoja. Kuva: Elisa Kirja   Vihreä liike on emeritusprofessori Esko Valtaojan mielestä vaarallisempi kuin stalinismi, koska liikkeen kannattajat perustavat kantansa ideologiaan ja ovat tietämättömiä tosiseikoista.   -Vihreä liike on paljon vaarallisempi kuin stalinismi aikanaan. Vihreä liike vaarantaa koko maapallon, ihmisen ja luonnon tulevaisuuden. Liikkeen kannattajat eivät toimi vaarallisesti tarkoituksella, vaan ovat ymmärtämättömiä, sanoo emeritusprofessori Esko Valtaoja Nykypäivä-lehdessä 27.7.2019.

Esimiehen tärkeätä säilyttää malttinsa -organisaatiopsykologi

Kuva
On tärkeätä, että esimies säilyttää malttinsa ja kykynsä viileään harkintaan vaikeissakin tilanteissa, sanoo organisaatiopsykologi Pekka Järvinen teoksessaan Esimiestyö ongelmatilanteissa. Kuva: Praxis Oy   Organisaation ristiriitatilanteissa on tärkeätä, että esimies säilyttää malttinsa ja kykynsä viileään harkintaan, sanoo organisaatiopsykologi Pekka Järvinen teoksessaan Esimiestyö ongelmatilanteissa.   -On erittäin tärkeää, että ongelmatilanteissa edes yksi henkilö – ainakin johtaja – on harkitseva ja jalat maassa. Tilanteissa, joissa tunteet ohjaavat ihmisiä enemmän kuin kriittinen järkeily ja tosiasiat, on erittäin olennaista, että esimies säilyttää malttinsa ja ajattelukykynsä.

SuomiAreena starttaa 11.7.2022

Kuva
  SuomiAreena Porin kaupungissa 11.–15.7.2022 . Kuvaaja: Eetu Salmi   Kahden välivuoden jälkeen Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena valtaa Porin kaupungin. 11.–15.7. luvassa on noin 1000 puhujaa ja 230 tilaisuutta yli 200 yrityksen, yhteiskunnallisten toimijan ja järjestön toteuttamana. Ohjelmaa voi seurata maksutta paikan päällä Porissa tai katsoa uudistuneesta MTV Katsomosta (mtv.fi, MTV Katsomo -sovellus). Lisäksi ajankohtaiset politiikan ohjelmat nähdään MTV3-kanavalla iltaisin.  SuomiAreenassa ovat lähes kaikki   SuomiAreena-ohjelman merkeissä nähdään tuttuja kasvoja yhteiskunnan eri osa-alueilta. Mukana ohjelmassa ovat mm. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola , Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari , Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér , tiktokkaaja Jesus Guised , seikkalija, puhuja ja ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson , tasavallan president...

Räsänen arvostelee pride-kampanjointia

Kuva
Luulen, että tulee vielä aika, jolloin ihmetellään lääkäreiden etiikkaa, että nuorten naisten ja miesten terveitä sukuelimiä ja rintoja on leikelty ja hormonilääkkein aiheutettu pysyviä vaurioita aiemmin terveeseen elimistöön sen sijaan että olisi tuettu tyttöjä ja poikia arvostamaan omaan sukupuoltaan , kirjoittaa Räsänen facebook-sivullaan. Kuva: Eduskunta   Päivi Räsänen (kd) arvostelee pride-ideologiaa ja sen levittämistä, koska se hänen mielestään vaarantaa lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen kehityksen.   - Pidän naisiksi pukeutuneiden dragmiesten satutunteja pienille lapsille huolestuttavana ilmiönä, enkä ymmärrä mikä muu pointti tuossa on, kuin indoktrinoida lapset pride-ideologiaan, jossa halutaan muuttaa kahteen sukupuoleen perustuva luonnonjärjestelmä ”sukupuolen moninaisuuteen”. Tulemme näkemään yhä enemmän sukupuolidysforiaa, ahdistusta lapsille. Miksi emme tukisi lapsia jokaisen omaan sukupuoleensa ja hyväksyisi ...

Yrittäjä on poliitikon silmissä kuin lutikka -Eero Lehti

Kuva
Kauppaneuvos Eero Lehden mukaan poliitikot eivät päätöksiä tehdessään ota lainkaan huomioon yrittäjien tarpeita. Kuva: Eduskunta   Kauppaneuvos Eero Lehden mukaan poliitikot eivät päätöksiä tehdessään ota huomioon yrittäjien tarpeita.   -Poliitikko lähtee siitä, että yrittäjä on ihminen, joka selviytyy siinä, missä lutikkakin; kuukausikaupalla ilman ruokaa ja valoa ja sietää vielä pakkastakin. Ja että pienyrittäjät kyllä jatkavat, olivatpa olosuhteet minkälaiset tahansa. Yrittäjä ja ex-kansanedustaja Eero Lehti teoksessa Äänessä Eero Lehti .