Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2026.

Verotus saa laajan hyväksynnän -Verohallinto

Kuva
Verojen maksaminen on tärkeä kansalaisvelvollisuus 94 prosentille suomalaisista, kertoo Verohallinnon teettämä kysely.   Verojen maksaminen on tärkeä kansalaisvelvollisuus 94 prosentille suomalaisista, ja 87 prosenttia tuomitsee veronkierron kaikissa tilanteissa. Tiedot käyvät ilmi Verohallinnon teettämästä asennetutkimuksesta.  Tuore asennetutkimus kertoo myös, että valtaosa suomalaisista luottaa Verohallintoon.  Peräti 94 prosenttia suomalaisista ajattelee, että verojen kerääminen on tärkeää, koska siten voidaan pitää yllä hyvinvointivaltiota. Viime vuonna väitteen kanssa yhtä mieltä olevien osuus oli 89 prosenttia.   − Hyvinvointivaltion rahoittamiselle on vahva tuki veronmaksajilta. Vaikka rahaa on niukasti, suomalaiset näkevät veroilla rahoitettavan hyvinvointivaltion merkityksen, sanoo palvelupäällikkö Janne Myyry Verohallinnosta.  Niin ikään 94 prosenttia suomalaisista pitää verojen maksamista tärkeänä kansalaisvelvollisuutena.   Tut...

Ilmastopaneelin metsäsuosituksissa puutteita -metsäammattilaiset

Kuva
Verkoston mukaan ilmastotoimien arvioinnissa on huomioitava metsien todellinen kehitys, toimenpiteiden pitkäaikaiset vaikutukset sekä Suomen talouteen kohdistuvat kustannukset. Kuva: AI/ Juri Laurila   Metsäammattilaisten verkosto pitää Suomen ilmastopaneelin politiikkasuosituksia osin yksipuolisina. Verkoston mukaan ilmastotoimien arvioinnissa on huomioitava metsien todellinen kehitys, toimenpiteiden pitkäaikaiset vaikutukset sekä Suomen talouteen kohdistuvat kustannukset. Ilmastopaneelin väite metsien hiilivaraston kasvun pysähtymisestä antaa verkoston arvion mukaan harhaanjohtavan kuvan metsien kehityksestä. Luonnonvarakeskuksen tietojen mukaan puuston vuotuinen kasvu on 103,2 miljoonaa kuutiometriä ja puuston kokonaistilavuus 2 578 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2025 puuston kokonaispoistuma oli 90,2 miljoonaa kuutiometriä, joten elävän puuston tilavuus kasvoi arviolta 13 miljoonaa kuutiometriä. Metsäammattilaisten verkosto korostaa, että puuston tilavuusvarasto j...