Erkki Liikanen - nuori kansanedustaja

Erkki ja Assi Liikanen matkalla mökille saareen Saimaalla 1984.

 

Erkki Liikanen

kirjasta Olin joukon nuorin

 

Ostin heti vaalien jälkeen Fiat 127:n. Ensimmäisen kauden kansanedustajan oli tärkeä kiertää paljon omaa vaalipiiriä ja oppia tuntemaan ihmisiä. Fiat 127 oli juuri valittu vuoden autoksi, ja sitä myytiin todella paljon.

 

Mikkelin Auton toimitusjohtaja, kauppaneuvos Eugen Pylvänäinen tarjosi Fiatin sijaan parempaa Saab 96:ta hyvällä alennuksella, mutta pidin autoa liian kalliina. Epäröin myös ottaa vastaan niin suurta alennusta. Hintaero olisi ollut 2000 markkaa, vuoden 2018 rahassa 2500 euroa.

 

Eduskunnassa aloitin sivistysvaliokunnassa, ja ministerien valitsemisen jälkeen pääsin myös ulkoasiainvaliokunnan varajäseneksi. Olin tehtäviin tyytyväinen. Peruskoulu-uudistuksen toimeenpano oli alkamassa, ja kansainväliset asiat kiinnostivat.

 

Ensimmäisenä kansanedustajavuonna kutsua ei tullut Linnan juhliin, koska presidentinlinna oli remontissa. Juhlan korvasi vastaanotto Finlandia-talolla konsertin jälkeen. Illan päättyessä Kalevi ja Irene Sorsa tarjosivat meille kyytiä kotiin. Matkalla Kalevi kuitenkin kysyi, ehtisimmekö vielä lasilliselle. Tietysti suostuimme.

 

He asuivat silloin Väinämöisenkadulla Etu-Töölössä. Mieleeni jäi, että heidän laajassa kirjastossaan oli paljon myös kaunokirjallisuutta. Lasillinen venähti monen tunnin keskusteluksi. He eivät hätistelleet pois. Irenen valoisuus ja hyväntuulisuus loivat lämpimän tunnelman. Puhuimme maailmasta ja Suomesta, politiikasta ja kulttuurista. He harrastivat laajasti monia asioita ja olivat myös kiinnostuneet kuulemaan, mitä me ajattelimme. EEC-vapaakauppasopimusta emme enää käsitelleet.

 

Vuoden 1973 itsenäisyyspäivänä osallistuimme sitten ensi kertaa presidentinlinnan vastaanotolle. Se oli ja on hieno tilaisuus. Vastaanottoa edeltävä itsenäisyyspäivän konsertti Finlandia-talolla jäi aivan erityisesti mieleen. Siellä Helsingin kaupunginorkesteri soitti Jorma Panulan johdolla 24-vuotiaan Kalevi Ahon 1. sinfonian. Yleisö oli levotonta, itsenäisyyspäivän vastaanotto odotti pian linnassa. Kekkonen kommentoi musiikkia sympaattisesti: ”Hallittua melua.”

 

Tyttäremme Alissa syntyi vuoden 1972 lokakuussa. Naistenklinikalla Helsingissä. Lapsi oli odotettu, ja kasvoimme hänen mukanaan. Se oli valtava muutos nuoren perheen elämässä.

 

Esikoistyttö oli nuoren perheen silmäterä. Hän oppi joka päivä uutta ja opetti vanhempiaan. Löysimme hyvän päivähoitajan, rouva Charpentierin Haagasta. Assi pystyi siirtymään työelämään jo kolme kuukautta tyttären syntymän jälkeen. Hän oli suorittanut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon ja aloitti Kansaneläkelaitoksella.

 

Esikoisemme oli usein flunssassa niin kuin ensimmäiset lapset ovat. Lähdimme taas kerran vastaanotolle Ruusulankadulle. No, normaali virushan se oli. Juuri kuin olimme lähdössä lääkärin luota, kuului aulassa naisen kirkuva huuto: ”Apua, varas!”

 

Näin hahmon syöksyvän iltapimeään. Juoksin perään. Kilpajuoksun jälkeen sain tönäistyä karkulaista. Varas pudotti käsilaukun. Vein sen takaisin vastaanotolle ja hermostuneelle äidille. Lääkäri ja hoitajat kertoivat, että poliisi oli hälytetty. Piti jäädä odottamaan.

 

Poliisimies saapui puolen tunnin kuluttua mukanaan pitkätukkainen nuori, jonka katse oli lasittunut. Poliisit kysyvät: ”Oliko se tämä?”

 

En osannut sanoa, koska en nähnyt kasvoja. Lopulta he näyttivät pitkän veitsen, joka varkaalla oli vyöllään. Sillä olisi saanut aikaan pahaa jälkeä. Sain myöhemmin sairaalan ylilääkäriltä kauniin kirjeen.

 

Päätimme palata Mikkeliin vuoden 1974 kesällä. Olimme Assin kanssa 23-vuotiaita. Alisa täytti syksyllä kaksi vuotta. Asuntojen hinnat laskivat silloin Helsingissä ja saimme vasta vaikeuksien jälkeen myydyksi asuntomme. Muutimme Mikkelissä samanhintaiseen, mutta paljon tilavampaan kerrostaloasuntoon.

 

Assi meni töihin perhepäivähoidon ohjaajaksi Mikkelin kaupungin sosiaalitoimistoon. Päivähoitolaki oli juuri säädetty eduskunnassa. Assi teki työtä tämän suuren uudistuksen toteuttamiseksi käytännössä. Saimme Alisalle päivähoitopaikan Tiina ja Paavo Barckin luota. Olin oppinut tuntemaan Paavon ammattikoulun oppilaskunnan puheenjohtajana. Yritimme silloin lisätä oppi- ja ammattikoululaisten kanssakäymistä.

 

Barckit toimivat työnsä ohella naapuritalon talonmiehinä. Heiltä Alisa oppi uhmavuosinaan hallitsemaan täydellisesti savon murteen, mistä meille oli paljon iloa.

 

Mikkeliin muuttamisen myötä perheen viikkorytmi muuttui. Viikonloput olimme yhdessä Mikkelissä, jossa osallistuin kunnallispolitiikkaan ja kokosimme uudelleen ystäväpiiriä. Tiistaista perjantaihin olin Helsingissä eduskuntatyössä.

 

Arkipäivinä Assilla oli suuri vastuu Alisasta. Yritin korvata hänen perheen puolesta tekemäänsä työtä viikonloppuisin, mutta onnistuin siinä vain osittain. Silti Mikkelin vuodet olivat hyvää aikaa.

 

Erkki ja Assi Liikanen ensi kertaa Linnan juhlissa vuonna 1973.

Erkki, Assi ja Helena Liikanen kotona Mikkelissä 1985. Kuva: Pentti Vänskä

Artikkeli on poiminta kirjasta Olin joukon nuorin, Erkki Liikanen, Otava, 2019.