Media kärsi tappion Gazassa

Ei tarvitse olla kristillinen sionisti vaan ihan tavallinen Lähi-itää tunteva median kuluttaja huomatakseen, että suomalaisen valtamedian ja sille tietoa välittävien kansainvälisten uutistoimistojen toiminta on ollut yksipuolista ja puolueellista. Kuva: Kuvakaappaus Ylen uutisesta 8.7.2025

 

Gazan väestönsuojeluviranomaisen mukaan 29 ihmistä on kuollut Israelin tekemissä iskuissa ympäri Gazan kaistaa. Näin kertoi Yle uutisessaan 8. heinäkuuta 2025. Kuten niin monta kertaa lokakuussa 2023 alkaneen konfliktin aikana, Yle kertoi uutisen lähteeksi Gazan väestönsuojeluviranomaisen. Myös toinen johtava uutisväline Helsingin Sanomat viittaa uutisissaan toistuvasti Gazan terveysviranomaisiin tai väestönsuojeluviranomaisiin.

Ihminen, joka on asunut Lähi-idässä, ollut Gazassa ja perehtynyt alueen olosuhteisiin, seuraa Helsingin Sanomien ja Ylen uutisia epäuskoisena, ehkä surullisena ja joskus huvittuneena. Hän tietää, että Gazan terveysviranomainen ja väestönsuojeluviranomainen on yhtä kuin terroristijärjestö Hamas ja että tiedot kuolonuhreista ovat todennäköisesti kokonaan vailla pohjaa. Hän tietää, että Gazassa lähestulkoon jokainen asukas vauvasta vaariin on houkuteltu ja tarvittaessa pakotettu vannomaan uskollisuutta terroristijärjestö Hamasille. Jo pikkulapset kasvatetaan Gazassa ajatukseen marttyyrikuolemasta Israelia ja juutalaisia vastaan käytävässä taistelussa.

Gaza on barbaarinen, brutaali vähemmistöjen oikeuksia polkeva ja jyrkkien luokkaerojen sävyttämä pimeyden valtakunta, jossa vallitsee korruption ja väkivallan kulttuuri ja jonka pääelinkeino on terrorismi. Toimittajien tulisikin kysyä, että miksi esimerkiksi Egypti ei ole konfliktin aikana avannut rajaansa Gazassa asuville uskonveljilleen.

 

Lähi-itää tunteva median kuluttaja ihmettelee, miten on mahdollista, että suomalainen ja muu länsimainen media käyttää uutistensa lähteenä mieluummin terroristiorganisaatiota kuin Lähi-idän ainoata demokratiaa Israelia. Sotaa käyvän Israelin jakamaan tietoon tulee suhtautua kriittisesti, mutta Hamasin jakama tieto on useissa tapauksissa voitu todistaa täysin paikkansapitämättömäksi ja vääristellyksi. Eurooppalaisille ja amerikkalaisille uutistoimistoille tietoa jakavien kaksoisroolissa toimivien ”tiedottajien” ja ”toimittajien” nimet löytyvät Hamasin terroristilistoilta, mutta silti länsimaiset uutistoimistot syövät kritiikittömästi näiden kädestä. Valitettavasti Gazassa toimivat kansainväliset järjestöt, muun muassa YK, ovat osoittautuneet yhtä epäluotettavaksi ja korruptoituneeksi tietolähteeksi kuin terroristit. Ei tarvitse olla kristillinen sionisti vaan ihan tavallinen Lähi-itää tunteva median kuluttaja huomatakseen, että suomalaisen valtamedian ja sille tietoa välittävien kansainvälisten uutistoimistojen toiminta on yksipuolista ja puolueellista. Tuloksena on tilanne, jossa uhrista eli Israelista on tehty syyllinen, kuten kansainvälisen politiikan asiantuntija Alpo Rusi on todennut. Väestönsuojeluviranomaiseksi tekeytyvä Hamasin terroristi nauraa partaansa, kun suurten uutistoimistojen edustajat välittävät hänen jakamiaan tiedotteita sellaisenaan. Kyseessä on vuosisadan vedätys journalismin alalla.

 

Israelia saa arvostella ja pitääkin arvostella, jos aihetta on. Päivittäisen uutisoinnin tiimellyksessä monilta toimittajilta kuitenkin unohtuu mainita, että viimeisin konflikti sai alkunsa brutaalista terrori-iskusta, jossa Hamas hyökkäsi Israeliin, tappoi yli tuhat juutalaista ja otti yli 200 panttivangiksi. Samalla on unohtunut myös se, että Hamasin taustalla on Qatarin, Iranin ja Venäjän kaltaisia voimakkaita tahoja ja että Israelia vastaan hyökätään myös Libanonista, Syyriasta ja Jemenistä.

 

Yksipuolisen uutisoinnin seurauksena on ollut juutalaisvastaisuuden raju lisääntyminen ja palestiinalaisia puolustavat väkivaltaiset mellakat eri puolilla maailmaa. Tähän kiinnitti vastikään huomiota muun muassa The Telegraph -lehdessä toimittaja Allison Pearson, joka syytti Englannin ”Yleä” eli BBC:tä antisemitismin lietsomisesta yksipuolisella uutisoinnilla ja peräänkuulutti medialta vastuullisuutta ja tarkempaa lähdekriittisyyttä. Pearson hämmästeli, miten taitavasti Hamas pystyy ”soittamaan länsimaista uutiskoneistoa kuin viulua”. Britanniassa ja Keski-Euroopassa tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen, että islamistien veitsihyökkäykset juutalaisia ja kristittyjä vastaan ovat arkipäivää.

 

Suomessa taipumus asettua konfliktissa kritiikittömästi palestiinalaisten puolelle on vanhaa perua Neuvostoliiton ajoilta, jolloin Israel esitettiin lähtökohtaisesti pahana Yhdysvaltain rahoittamana imperialistisena työkaluna, kun taas palestiinalaiset arabihuiveissaan esitettiin sorrettuna osapuolena. Tätä naiivia asetelmaa on ruokkinut esimerkiksi Yle aivan näihin päiviin saakka muun muassa Gazaa käsittelevissä ajankohtaislähetyksissään, joissa keskustelijoiksi kutsutaan illasta toiseen pari Palestiina-myönteiseksi ja Israel-kriittiseksi tiedettyä ”asiantuntijaa”. Ei siis ihme, että juutalaisvastaisuudesta, Israelin vastustamisesta ja terroristien puolesta liputtamisesta on tullut samalla tavalla osa pinnallista nuorisokulttuuria kuin ovat älypuhelin, sähköpotkulauta ja räppärin fanittaminen.

 

Muun muassa YK, EU, kansainväliset hyväntekeväisyysjärjestöt ja hyvää tarkoittavat amerikkalaiset ja eurooppalaiset veronmaksajat ja lahjoittajat ovat viimeisten 20 vuoden aikana lähettäneet Gazaan kymmenien miljardien eurojen arvosta rahaa, ruoka-apua ja lääkkeitä, joilla on ollut tarkoitus auttaa Gazan väestön elämää ja edesauttaa alueen kehittämistä. Media on kuitenkin katsonut hiljaa vierestä, kun valtaosa miljardivirrasta on päätynyt terroristijohtajien ylelliseen elämään, asehankintoihin, tunnelien rakentamiseen ja Israelia vastaan käytävän terrorisodan rahoittamiseen.

 

Sota Gazassa jatkuu, mutta jo tässä vaiheessa voidaan nimetä yksi varma häviäjä, media. Monimutkaisen konfliktin todellisuus alkaa suurelle yleisölle asteittain valjeta, kun julkisuuteen tulee Gazasta yhä enemmän todisteita sairaaloiden ja koulujen alle piilotetuista asevarastoista ja terroristien julmuuksista. Silloin useat median edustajat Suomessa ja ulkomailla voivat joutua vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin journalismin laadusta ja luotettavuudesta.

 

Ilkka J. Virtanen

Kirjoittaja on emeritus päätoimittaja, joka on asunut ja työskennellyt Lähi-idässä ja seurannut alueen politiikkaa jo 1980-luvulta.