Australian ”Yle” myöntää virheet Gaza-uutisoinnissa
![]() |
|
Australian kansallinen yleisradioyhtiö ABC (Australian Broadcasting Company) myöntää, että ABC:n Gazan konfliktia koskeva uutisointi on sisältänyt ”pahoja virheitä”. Kuva: ABC-yhtiön logo |
Australian kansallisen yleisradioyhtiön ABC:n (Australian Broadcasting Company) uutispäätoimittaja Gavin Fang myöntää, että ABC:n Gazan konfliktia koskeva uutisointi on sisältänyt ”pahoja virheitä”.
Fang tunnusti, että ABC:n aiemmin julkaisemat uutiset muun muassa Gazan lasten laajamittaisesta nälänhädästä perustuivat virheellisiin tilastoihin ja olivat siten liioiteltuja. ABC kertoi 21. toukokuuta 2025, että Gazassa 14 000 lasta voi kuolla nälkään 48 tunnin sisällä. ABC ilmoitti uutislähteekseen muun muassa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n, joka on myöhemmin tunnustanut, että huomattava osa sen kaksi vuotta kestänyttä Gazan konfliktia koskevista uutisista on ollut virheellisiä ja tietoisesti vääristeltyjä.
Australian antisemitismikomissio on arvostellut ABC:tä vinoutuneesta uutisoinnista, jolla on komission mukaan luotu järjestelmällisesti kielteinen kuva Israelista ja joka on ollut osaltaan lietsomassa juutalaisvihaa Australiassa. Australian Bondi Beachissa tapahtui joulukuussa 2025 juutalaisiin kohdistunut joukkoampuminen, jossa kuoli 15 ihmistä.
Australian ABC ei ole ainoa mediatalo maailmalla, joka on kierrättänyt BBC:n Gazaa koskevia valeuutisia. Suomessa Yle, Helsingin Sanomat ja MTV ovat julkaisseet lokakuussa 2023 alkaneen Gazan konfliktin aikana kritiikittömästi samoja BBC:n ”uutisia”, joista useiden on todettu olleen peräisin terroristijärjestö Hamasin propagandakoneistosta. Suomen keskeiset mediat eivät toistaiseksi ole virheellisiä Gaza-uutisiaan.
Australian antisemitismikomissio on vaatinut riippumattoman komitean perustamista tutkimaan virheellistä Gaza-uutisointia, mutta ABC ja toinen julkisesti rahoitettu mediatalo SBS (The Special Broadcastin Service) ovat toistaiseksi torjuneet ehdotuksen.
ABC:n ja SBS:n virheellistä uutisointia on pidetty erityisen raskauttavana, koska mediatalot toimivat runsaan julkisen rahoituksen varassa. ABC:n vuosibudjetti on noin 800 miljoonaa euroa.
Lähde: MediaWeek, The Australian, Royal Commission
Lue myös:
https://asiathalki.blogspot.com/2026/06/yleison-luottamus-tiedotusvalineisiin.html
https://asiathalki.blogspot.com/2025/11/puolueellinen-bbc-levitti-hamasin.html
https://asiathalki.blogspot.com/2025/11/ylen-journalismin-vinouma-paljastui.html
https://asiathalki.blogspot.com/2025/07/media-karsi-tappion-gazassa.html

Kommentit
Lähetä kommentti