Leonardo Da Vinci – taiteen ja tieteen nero

Leonardo da Vincin omakuva noin vuosilta 1512-1515. Punaliitu. Kuva: Wikipedia

 

Hyvin eletty elämä on pitkä elämä. Jos tätä viisautta pidettiin mittapuuna, sen kirjoittaja eli itse vuosisatoja, ei vain yhtä elämää, vaan kymmenen. Leonardo da Vinci ei nimittäin  ollut  ainoastaan  maalaustaiteen kultaisen kauden suurimpia mestareita, vaan myös tieteellinen yleisnero.

 

Hän syntyi  siinä  oman  aikamme  aamun  sarastuksessa,  jota  nimitämme renessanssiksi. Hän aavisti tai oivalsi paljon sellaista, minkä selittämiseen tieteeltä kului vielä 400 vuotta.  Hänen  huomattavimmat  keksintönsa olivat hänen muistiinpanojensa katkoissa melko pitkään. Ne hajaantuivat hänen kuoltuaan eri puolille  -  kenties  puolet  niistä  on  kadonnut ikiajoiksi. Ne olivat keräilijöiden himoitsemia, eivät niinkään arvokkaan sisaltönsa vuoksi kuin siksi,  että  tämä suurmies oli  omakätisesti  ne kirjoittanut. Hänen käsialansa oli todella omalaatuinen, sillä hän oli vasenkätinen ja  kehitti  erikoisen  tavan  kirjoittaa  oikealta  vasemmalle. Jotta hänen kirjoitustaan voitaisiin lukea, on käytettävä apuna peiliä. Merkittävää kyllä, Leonardo pystyi myöhemmällä iällään käyttämään molempia käsiään yhtä taitavasti.

 

Leonardo da Vincin äiti Caterina oli talonpoikaistyttö ja isä  Piero  da Vinci, notaari. Leonardo syntyi Anchianossa 15. 4.1452. Estääkseen poikaansa  naimasta  halpasyntyistä  Caterinaa   Pieron   vanhemmat   kiiruhtivat naittamaan  hänet hyvästä  perheestä  olevan  tytön  kanssa.  Ajan  tavan mukaan Piero da Vinci osti 'rakkaudenlapsen' sen äidiltä ja  otti Leonardon lailliseksi pojakseen.

 

Ensimmäisinä elinvuosinaan Leonardo  oli  perheen  ainoa  lapsi,  ja  häntä hemmoteltiin sen mukaisesti. Poikkeuksellisen kauneutensa ja eloisan älynsä ansiosta hän sai helposti anteeksi virheensä, jotka säilyivät hänen luonteessaan läpi elämän - poikamaisen vallattomuutensa, rajattoman itseluottamuksensa ja haaveellisuutensa.

 

Poika varttui  Firenzen  lähistöllä  sijaitsevalla  sukutilalla  ja  vaelteli paljon luonnossa. Seudun pinjat ja mutkittelevat purot, siintävät vuorenhuiput  ja  hennot  niittykukat   painuivat  lähtemättömästi hänen  mieleensä ja  ikuistuivat  myöhemmin  hänen  maalaustensa  taustalla  olevissa  ihanissa maisemissa. Hän piti musiikista  ja  soitti  erinomaisesti.  Runot  kohosivat vaivattomasti hänen  kielelleen.  Elämä  kaikissa  ilmenemismuodoissaan oli hänen opettajansa.

 

Äitiään Leonardo ei saanut milloinkaan nähdä, mutta hän tiesi tästä

kyllä. Tukahdutettu kaipuu piinasi Leonardoa ja puhkesi lopulta kau­ neimpaan ylistykseen, mitä madonnan jalkojen juureen on milloinkaan laskettu. Hän ei koskaan saanut kokea  äidinrakkautta  eikä  itse  tuntea pojan rakkautta äitiin, ja hän  etsi  taiteessaan  maailman  kauneimpia aarteita  - suurisilmäisiä  kukkasia  ja  kirmailevia  karitsoita,  pikkulintuja   ja   jalomuotoisia   puita   ja kallioita  - ilahduttaakseen Marian käsivarsilla istuvaa lasta.

 

Huomatessaan poikansa taiteelliset lahjat Piero da Vinci pani hänet

oppipojaksi firenzeläisen Verrochion ateljeehen. Verrocchio oli monipuolinen mies ja perehtynyt kaikkiin niihin  aloihin,  joiden  mestariksi  Leonardo oli kohoava - musiikkiin, maalaukseen, kuvanveistoon,  arkkitehtuuriin, geometriaan, biologiaan -  ja oppipoika  viihtyi.  Verrocchion ateljeessa  kävi  monia  nuoria  taiteilijoita  -   muiden   muassa   muuan Sandro Botticelli - ja he olivat  siellä  kuin  kotonaan.  Heistä  tuli  Leonardon parhaita ystäviä.  Nuori  da  Vinci  nähtiin  usein  Firenzen  palatseissa ja kirkoissa tai. opiskelemassa  etevimpien  matemaatikkojen sekä  tähti-. ja maantieteilijöiden johdolla; hän imi ahnaasti itseensä heidän  opetuksensa. Hän puhui myös mielellään ja seisoi ylväänä torilla  pitäen suureellisia ja  mielikuvituksellisia  puheita  tunnelien  kaivamisesta  vuorten  alitse tai talojen siirtämisestä kaupungin halki; kuulijakuntanaan hänellä  oli puoleksi ihaileva, puoleksi pilkallisesti naureskeleva väkijoukko.

 

Leonardo  tutki  matematiikkaa  ja  fysiikkaa,  kasvitiedettä  ja  anato­ miaa,  eikä  vain  harrastuksena,  vaan  vakavissaan,  eräänä  taiteensa  osana.   Hänen   mielestään   taiteen   ja  tieteen  välillä  ei  ollut  eroa;   hänelle ne olivat   vain   kaksi  eri  tietä,   joita  kulkien  voi  oppia   tuntemaan  Jumalan luomisihmeet.

 

Maalarina Leonardo  peitti  kylmät  ja  karut  tosiasiat  kauneuteen.  Hänen verraton tekninen taitonsa oli vain osa hänen taitoaan; hän maalasi rakkauden kiihkolla. Rakkaus elämään näkyy hänen luonnoslehtiöidensä sadoilta lehdiltä. Samalla lehdellä voi olla sekä tappavien ja kuolevien sotilaiden vääristyneitä piirteitä että rukoukseen polvistunut nuori nainen. Yhtenä hetkenä hän vangitsi kerjäläisen kaulajänteiden kireän tuskan, seuraavana leikkivan lapsen riemun. Kerrotaan, että hän saattoi seurata kauniita tai  irvokkaan näköisiä  ihmisiä  koko  päivän  tutkiakseen  heitä. Hän kävi sairaaloissa nähdäkseen vanhusten kuolevan  ja  oli  aina  paikalla, kun rikollinen hirtettiin. Hän pysähtyi katsomaan lapsen viatonta ahneutta äidin rinnoilla, ja salaa - sillä sitä pidettiin sopimattomana

hän leikkeli ruumiita, jotta hänen siveltimensä osaisi täsmällisesti vangita kankaalle 'jumalaisen sopusuhtaisuuden'.

 

Tosiasiassa  Leonardo  uhrasi  anatomiaan  enemmän  aikaa   kuin   mihinkään   muuhun   tieteen  alaan.  Hän   selvitti   lihasten   toimintatavan   ja  osoitti, että silmä on linssi. Samoin hän  todisti,  että  sydän  on  hydraulinen pumppu ja että sydän ja valtimo sykkivät  samaan  tahtiin.  Monien  sairaaloissa tekemiensä havaintojen perusteella hän päätyi siihen  toteamukseen, että vanhojen ihmisten kuoleman syynä useimmiten oli verisuonten seinämien kovettuminen.

 

Lorenzo di Medici, liikanimeltään Il magnifico (loistava) suositteli kuitenkin 30-vuotiasta Leonardoa Il moroksi (mauriksi) kutsutulle Lodovico Sforzalle harpunsoittajana. Petollinen, häikäilemätön ja julma Sforza oli Milanon tyranni. Luettuaan Leonardon suosituskirjeen hän nyökkäsi; sellaiselle miehelle hänellä olisi käyttöä. Tämä da Vinci väitti nimittäin konstruoineensa kevyen, kuljetettavan  sillan,  jota  voitiin  käyttää  ajettaessa vihollista takaa; hän väitti keksineensä imupumpun, jolla  voitiin  tyhjentää piiritetyn linnan vallihauta; hän väitti  erikoistuneensa  jättilaistykkien valamiseen ja suunnitelleensa  itsestään  liikkuvan  hyökkäysvaunun, joka  voi  raivata  tietä  jalkaväelle!  Da  Vincin  muistiinpanot   osoittavat, että hän sotatieteilijänä oli melkein kypsä toiseen maailmansotaan.  Hän pystyi valamaan tykin, jonka kolmestakymmenestäkolmesta putkesta yksitoista voitiin laukaista samanaikaisesti. Hän konstruoi kartionmuotoisia kranaatteja, kartesseja ja srapnelleja. Hän valmisti aikasytyttimin varustettuja sytytyspanoksia, hän luonnosteli kaasupommeja ja kaasu­ naamareita, hän nosti tykit pyörille ja keksi tuliaseiden  takaaladattavan lukon.

 

Muutettuaan   aurinkoisesta   Firenzestä epäystävälliseen  Milanoon Leonardo havaitsi velvollisuuksiinsa kuuluvan sekä vesijohtojen vetämisen herttuattaren kylpyhuoneeseen että Il moron kauniin ja korskean  rakastajattaren muotokuvan maalaamisen. Hän rakennutti kaupunkiin myös kanavajärjestelmän ja laati suunnitelmia - joita  ei  milloinkaan  toteutettu - liikenteen ohjaamiseksi kaupungin halki kahdessa tasossa olevia läpikulkuteitä pitkin. Koska hän oli linnoitusasiantuntija, hänet lähetettiin Alpeille varustamaan alppilaaksot pohjoisesta tulevia maahantunkeutujia vastaan. Siellä, ihanassa Engadinissa, hän näki jyrkkiä rinteitä syöksyvien, kohisevien purojen heittävän ilmaan vesiusvaa, tutki kallioiden poimuttuneita kerrostumia ja poimi nöyrin käsin  jyrkänteiden kukkia ja saniaisia ikuistaakseen ne tauluihin, joissa ne yhä elävät.

 

Näistä kokemuksista ja lapsuuden muistoista  syntyi  Luolamadonna, jonka maisema ja kukat kesyttömällä sulollaan koristavat  rakastettavan  äidin, joka on kaunis kuin unelmien enkelit, sekä pienellä kädellään Johannesta siunaavan Jeesus-lapsen pyhimyksenhohdetta.

 

Taulun oli tilannut eräs milanolainen  veljeskunta  vaivaisesta  20  tu­ kaatin hinnasta. Valmis työ oli Leonardon mielestä satojen tukaattien arvoinen, mutta munkit vetosivat sopimukseen. Leonardo piti  maalauksensa, munkit nostivat oikeusjutun, ja Leonardo riiteli heidän kanssaan oikeudessa melkein 20 vuotta. Lopulta Ranskan  kuningas  osti  maalauksen ja ripusti sen Pariisissa sijaitsevaan linnaansa Louvreen. Munkkeja lepyttääkseen Leonardo teki avustajineen taulusta jäljennöksen, ja se on nykyään näytteillä Lontoon National Galleryssa.

 

Pyhän  ehtoollisen,  aikanaan  maailman  huomattavimman   maalauksen, Leonardo maalasi erään luostarin ruokasalin seinään kalkkirappaukselle, joka ei ollut sopiva värien pohjaksi. Kahdessakymmenessä vuodessa   kosteus   ja  värien   hilseily  olivat   jo  vahingoittaneet maalausta. Sitten seinään tehtiin häikäilemättä ovi, ja Napoleonin hurjat sotilaat huvittelivat   ampumalla   pilkkaan   Kristusta    ja   apostoleja.   Monet  'entistäjien ' sukupolvet ovat sen jälkeen  vääristelleet  maalausta.  Viimeisin  ja paras entisöiminen on luultavasti palauttanut maalauksen melko lähelle alkuperäistä, mutta ellei olisi olemassa Leonardon luonnoksia ja muiden taiteilijoiden alkuaikoina tekemiä jäljennöksiä, tietäisimme kovin vähän Pyhän ehtoollisen synnyttäneestä näkemyksestä tai siitä,  kuinka  kiihkeästi se hahmottui. Jokaisen 'Leonardon' menetys  -  ja  monta  on  joutunut hukkaan - on suuri onnettomuus, sillä hän teki valmiiksi hyvin harvoja maalauksia,  vaikka  luonnoksia  ja  harjoitelmia  onkin  tuhansittain.   Kun hän sitten ryhtyi maalaamaan, hän saattoi työskennellä päiväkausia  syömättä juuri mitään. Toisinaan hän taas saattoi istua kankaan  edessä tuntikausia  tehden  vain  pari  kolme  siveltimenvetoa.  Seuraavana   aamuna hän kenties pesi nekin pois ja aloitti alusta. Emme tiedä, pitikö hän ainoatakaan työtään valmiina  ja  täydellisenä.  Siitä  ehkä  johtuukin,  ettei hän juuri koskaan signeerannut töitään.

 

Samalla kun Leonardo loi kuolemattomat maalauksensa, hän  uneksi tieteen  maailmanvalloituksesta  tavalla,  jolla  tuskin  yksikään   kuolevainen on uneksinut. Taivaankansi  ei  rajoittanut  hänen  ajatustensa  lentoa,  eikä meri ollut hänelle liian syvä. Mielikuvituksensa siivin hän tunkeutui kumpaankin varmana siitä, että jonakin päivänä hän itsekin näkisi ajatustensa toteutuvan.

 

Pohtiessaan keinoa ilman valloittamiseksi hän tutki lintujen lentoa, keksi, miksi  ne  kohoavat  vastatuuleen  ja  ymmärsi,  kuinka sulkien limittäisyys auttoi niitä nousemaan nopeammin . Kokeillessaan paperimalleilla hän tajusi ‘syöksykierteen’, ‘putoavan lehden’, ‘suoran syöksyn’ ja ‘silmukan’ ja pystyi antamaan yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten niistä voitiin selviytyä.

 

Leonardon varhaisimmat lentokoneluonnokset muistuttavat milloin sudenkorentoja, milloin lepakoita. Hän kuvitteli, että siipien täytyy liikkua, ja siksi hän suunnitteli nahkaisen rungon. Koska ei tunnettu mitään ulkopuolista voimanlähdettä, hän kuvitteli lentäjän itsensä makaavan mahallaan ja soutavan ilmojen halki siivillään kuin airoilla.

 

Leonardo  da Vinci myös ensimmäisenä ihmisenä keksi potkurin periaatteen. Hänen luonnoksessaan  potkuri on  sijoitettu  vaakasuoraan,   ja  runko  riippuu  sen alla kuin helikopterissa. Aluksi hän ajatteli, että lentäjä pyörittäisi potkuria polkimin.  Mutta   myöhemmissä   pahvimalleissaan  hän   käytti  tiukalle kierrettyä jousta voimanlähteenä. Sellainen.  lentokone  olisi  kohonnut  suoraan  ylöspäin,  kuten  da  Vinci  kuvittelikin.  Hänen   teoriansa   olivat  oikeita, mutta koska hänellä ei ollut kevyttä, voimaa tuottavaa konetta, hän ei saanut koskaan nähdä niiden toteutuvan.

 

Yhden  lentoyrityksen  hän  lienee  kuitenkin  tehnyt  jonkinlaisella  liidokilla. Se rakennettiin korkean rakennuksen katolla äärimmäistä turvallisuutta noudattaen ja  täysin  salassa  ulkopuolisilta.   Ainoan vuosisatojen läpi kantautuneen todistuksen mukaan se sai lentokasteensa mahdollisesti da Vincin itsensä lennättämänä. Lento kuitenkin epäonnistui, eikä Leonardo ilmeisesti enää tehnyt uutta yritystä. .

 

Leonardo piirsi koottavia, siirrettäviä taloja, valssilaitoksia, kehruukoneen ja ruoppaajan . Hän keksi laitteen, jonka nykyään  tunnemme  differentiaaliruuvina, ja anemometrin eli tuulimittarin. Hän suunnitteli sukelluskellon   ja   pelastusvyön.   Hän   laati   suuren,   veden   alla   uivan   aluksen piirustukset,  mutta  tuhosi  ne. Sillä,   kuten   hän  sanoi,  ihmisten  sydämissä on niin paljon pahuutta ettei heille voi uskoa sellaista  salaisuutta;  sitä voitaisiin käyttää 'salamurhiin' meren pohjassa!

 

Ensimmäisenä tiedemiehenä Leonardo ymmärsi, että fossiilit ovat eläinten jäänteitä, jälkiä niiltä ajoilta,  jolloin  niitä  sisältävät  kivilajit  olivat vielä kerrostumia meren pohjassa.  Sillä  maailma  oli  paljon  vanhempi kuin 5000 vuotta, hän selitti ihmisille. Hänen uraauurtavat geologiset tutkimuksensa saivat hänet vakuuttumaan siitä, että  Arnojoelta  oli  täytynyt kulua  250 000  vuotta  muodostaa  liejustaan  Firenzen  ympärillä  olevat hedelmälliset tasangot.

 

Sata vuotta ennen kaukoputken ja Galilein aikaa da Vinci esitti  ajatuksen, ettei maapallo ole maailmankaikkeuden keskipiste, vaan liikkuu Auringon ympäri ellipsin muotoista rataa pitkin;  että  Maa  on  vain  kiertotähti, jonka merkitys aurinkokunnassa on yhtä vähäinen kuin  Kuun merkitys Maalle; että tähdet ovat kaukaisia maailmoja' suunnattoman paljon suurempia kuin miltä ne näyttävät, ja että Aurinko  on vain  yksi niistä. Leonardo hipaisi jopa  atomiteoriaa.  Mihin  se  voi  meidät  johtaa, sen hän ennusti kirjoittaessaan : "Maasta on tuleva se mikä valtavalla pamahduksella huumaa kaiken ympärillä olevan, ja ihmiset vaipuvat kuolleina maahan sen  henkäyksen  osuttua  heihin,  ja  se  tuhoaa  linnoja ja kaupunkeja. Ja ihmiset uskovat näkevänsä taivaalla uuden  tuhon,  ja sieltä sinkoaa liekkejä maahan."

 

Ei ihme, että  silmät,   jotka   näkivät   niin  paljon,   näyttivät  väsyneiltä!

Leonardon  vuodelta  1510  peräisin  olevasta  omastakuvasta  päätellen  hän oli  58  vuoden  ikäisenä  vanha  mies,  kunnioitusta  herättävä   ja  viisas,   mutta  turhat  kuvitelmat  olivat  karisseet.   Oli   kuin   ne   monet   elämät,   jotka hän yritti pusertaa yhteen ainoaan ihmisikään olisivat kuluttaneet hänet loppuun.  Hänen  oli  ollut_  pakko  paeta  Milanosta  ranskalaisten   vallattua kaupungin  ja  karkotettua  Sforzan  perheen.   Hän   selviytyi   Mantuaan, vaelsi  Venetsiaan,  vietti  onnettoman  ajanjakson  Roomassa,  palasi  Firenzeen ja vihdoin .Milanoon, kun vaara oli ohi.  Il  moro  oli  viimeisinä  vuosina  jättänyt hänen  palkkansa  maksamatta.  Ollessaan   jälleen  .Milanossa hän sai tyytyä tilapäiviin insinöörintehtäviin, ja silloin tällöin hän sai muo­

tokuvatilauksen.

 

Muuan noista tilauksista oli Lisa Gherardinin, firenzeläisen Messer Giocondon vaimon muotokuvan maalaaminen, ja tuon  Leonardon  viimeisen suuren muotokuvan me tunnemme Mona Lisana  tai La  Giocondana. Vaikka Mona Lisa on varakas maailmannainen, hän on pukeutunut mustiin,  eikä  hänellä  ole  ainoatakaan   korua  -   hän  suree  vasta  kuollutta lastaan. Hän oli  21-vuotias  alkaessaan  istua  mallina,  mutta  kun Leonardo sai muotokuvan valmiiksi, oli neljä  vuotta  ehtinyt  vierähtää. Mona Lisa, joka ei ole niinkään elävän naisen kuva kuin haavekuvan henkilöitymä, hymyilee arvoituksellisesti jollekin näylle, jonka hän näkee katsojan oikean olkapään takana.

 

Se miksi muotokuvaa ei koskaan toimitettu tilaajalle, on myös jäänyt

arvoitukseksi. Saatuaan Ranskan kuningas Frans I:ltä  kutsun  asettua asumaan Ranskaan Leonardo da Vinci vei sen mukanaan kalleimpana aarteenaan. Myöhemmin kuningas osti  maalauksen  12 000  frangilla  ja asetti sen linnaansa Louvreen.

 

Leonardo   saavutti   eläessään  arvostusta, joka   oli   tosin  lämpimämpää mutta  vähäisempää   kuin   nykyään.  Meidän  tuntemaamme  syvää kunnioitusta  vastaavaa  arvonantoa  tieteellisten   ansioittensa   vuoksi   hän   ei   likimainkaan saanut osakseen omana aikanaan. Taiteilijana häntä luonnollisesti  arvostettiin  suuresti.  Ei  häneltä silti kilpailijoita puuttunut;

eliväthän samaan aikaan  Botticelli,  Raffaello  ja  Michelangelo.  1400-luvun taidetta rakastavat firenzeläiset seurasivat häntä kuitenkin suurin joukoin, ja kun hän näytti heille jonkin luonnoksensa, ihastus oli  yhtä suuri kuin  meidän  aikanamme  elokuvatähden   näyttäytyessä.  Leonardo  oli  aikansa ihanne.

 

 

Sisimmässään hän oli silti yksinäinen mies. Hän ei luultavasti koskaan

Tavannut ketään, jota hän olisi voinut pitää vilpittömästi vertaisenaan. Viimeiset  elinvuotensa  Leonardo  vietti  rauhaisesti  Amboisen  lähellä Keski-Ranskassa. Vieraat välttivät katsomasta hänen halvaantuneita käsiään, sillä hänen ajatuksensa olivat yhtä loistavan teräviä  kuin  ennenkin. Hän pursui uusia suunnitelmia - kanavien rakentamiseksi, joissa olisi   mahtavia   sulkuja   -      sekä   monia   muita,   jotka   löydämme   hänen muistiin panoistaan.  Hänen  keskustelunsa   eivät   koskaan olleet  olleet  monipuolisempia, käytöksensä kohteliaampaa tai hymynsä  ymmärtäväisempi.

 

Kenties  itsensä  kuoleman  kasvoilla  oli  tuo  sama  hymy  -     tuo  salape-räisyyden ja selvänäköisyyden valo  jonka  Leonardo  da  Vinci  ainoana maalarina on tavoittanut - sen saapuessa noutamaan häntä toukokuun 2. päivänä vuonna 1519.

 

Pariisissa Louvren taidemuseossa säilytettävä Mona Lisa on yksi Leonardo da Vincin tunnetuimmista maalauksista.

Viimeinen ehtoollinen on da Vincin merkkiteoksia.

Taideteosten lisäksi Leonardo da Vinci teki tieteellisiä tutkimuksia muun muassa ihmisen anatomiasta.