Suomi aikoo uudistaa hävittäjäkalustoaan

Ilmavoimilla on nykyään käytössään 62 Hornet -hävittäjää, 55 yksipaikkaista F/A-18 C -tyyppiä ja seitsemän kaksipaikkaista D-tyyppiä. Hävittäjätyypin elinkaaren on arvioitu päättyvän vuoteen 2030 mennessä. Kuva: Ilmailumuseo

 

Jos Suomi joutuisi täysimittaiseen sotaan, hyökkääjä pyrkisi sotilaallisin iskuin lamauttamaan ilmapuolustuksemme, tekemään perustettavan reserviläisasevoiman toimintakyvyttömäksi sekä halvaannuttamaan yhteiskunnan johtamisen ja päätöksentekokyvyn. Tähän käytettäisiin todennäköisesti ballistisia ohjuksia ja ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia, mutta myös nopeita lentokoneiden ja helikoptereiden tukemia maahanlaskuja, joiden onnistumisen edellytyksenä olisi kiistaton ilmanhallinta.

 

Sodankäyntitapojen on kuitenkin havaittu muuttuneen. Niin sanotussa hybridisodankäynnissä käytetään erikoisjoukkoja yhdessä kyberiskujen ja informaatioharhauttamisen kanssa. Operaatioille on luonteenomaista suuri nopeus, jolla vastustaja pyritään halvaannuttamaan ja minimoimaan sen vastatoimet. Tällaiseen toimintaan voidaan reagoida vain välittömässä valmiudessa olevilla kyvyillä, jotka voidaan suunnata hyvin lyhyellä viipeellä maahantunkeutujaa vastaan. Hävittäjäilmavoima on siihen nopein tapa.

 

Suomessa puhutaan uskottavasta puolustuskyvystä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti niin korkeaa kynnystä käyttää sotilaallista voimaa maatamme vastaan, että vastustajalla ei ole siihen varaa sotilaallisesti, poliittisesti eikä taloudellisesti. Jos vastustaja päättää kuitenkin tulla kynnyksen yli, pitää olla kyky iskeä takaisin. Hävittäjäilmavoiman täytyy pystyä estämään vastustajan ilmanhallinta, välittämään tilannekuvaa omalle asevoimalle, tukemaan Maa- ja Merivoimia ja iskemään myös kauas hyökkääjän selustaan. Hävittäjät mahdollistavat Maa- ja Merivoimien toiminnan.

 

Ilmapuolustuksen – tutkien, johtamisjärjestelmien, hävittäjien toimintakyvyn ja ilmatorjunnan – lamauttaminen on nykyaikaisen hyökkäyksellisen sotatoimen perusta, koska ne ovat sotilaallisen voimankäytön ensimmäinen este. Koska lamauttamiseen voidaan käyttää asejärjestelmiä, joiden kantama on satoja kilometrejä ja tarkkuus metrien luokkaa, ei niiden vaikutusta voida kokonaan eliminoida millään yksittäisellä asejärjestelmällä.

 

Sen tähden puolustukseen tarvitaan moniulotteisuutta niin kaluston kuin taistelutavankin suhteen. Ilmavoimien taistelutapa on hajautettu tukeutuminen ja äärimmäinen liikkuvuus, jossa myös tukikohdat liikkuvat ja hävittäjät niiden välillä. Jo Tuntemattomasta sotilaasta tuttu, monesti toistettu neuvo, ettei saa jäädä tuleen makaamaan pätee edelleen. Paikalleen linnoittautuva puolustus ei kestä nykypäivän sodankäynnissä. Tarvitaan liikettä ja tulivoimaa. Ohjusilmatorjunnalla on paikkansa pistemäisten kiinteiden kohteiden jatkuvassa suojaamisessa, mutta niillä ei pystytä korvaamaan hävittäjäilmavoiman suorituskykyä.

 

Historian sodissa on todettu, että tiheinkin ilmatorjuntaverkko voidaan lamauttaa sopivalla taktiikalla, kuten jo Israelin operaatiossa Syyriaa vastaan Bekaan laaksossa vuonna 1982. Elokuussa 2008 Georgia ei uskaltanut enää edes käynnistää liikkuvaa ilmatorjuntaansa toisen sotapäivän aamusta lähtien kuin hetkittäin, koska pelkäsi Venäjän ilmavoimien tuhoavan sen tutkasäteilyyn hakeutuvilla ohjuksilla. On myös havaittu, että suurellakaan määrällä risteilyohjuksia ei saada lentotukikohtaa tuhottua kovin pitkäksi aikaa, kuten Yhdysvaltain merivoimien 60 risteilyohjuksen iskussa Syyrian Shayratin tukikohtaan huhtikuussa 2017.

 

Taktisen ilmavoiman teho ja vaiktus sotatoimiin on osoitettu lukuisia kertoja, viimeisimpinä esimerkkeinä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten ilmavoimat Irakissa vuonna 2003 ja vuosina 2014-2018 sekä Afganistanissa vuosina 2001-2014  ja 2018 ja Venäjän ilmatoiminta Syyriassa vuosina 2014-2018. Mittavastakin asevoimasta tulee vihollisen maaliosastoja ilman niitä suojaavaa ilmavoimaa. Yksi selkeimpiä esimerkkejä tästä on Libya, jolla oli keväällä 2011 hyvin raskaasti aseistettu muu asevoima mutta laiminlyödyt ilmavoimat.

 

Jos hyökkääjä voi käyttää ilmatilaa rajoituksetta omiin iskuihinsa ja tilannekuvansa ylläpitämiseen, ei puolustuksella ole välttämättä mahdollisuuksia saada edes joukkojaan taistelukentälle. Jos puolustus pystyy estämään iskut omaa asevoimaa, johtamisjärjestelmiä ja yhteiskuntarakennetta vastaan sekä uhkaamaan hyökkääjän kaikki joukkoja, se moninkertaistaa hyökkääjältä vaadittavat resurssit ja voi parhaimmillaan estää koko sotatoimen.

 

Hävittäjäilmavoima ei kuitenkaan ole yksinään mikään kynnysaselaji. Kynnys muodostuu Puolustusvoimien kaikkien kykyjen saumattomasta yhteistoiminnasta, jossa hävittäjillä on merkittävä oma osansa ilmapuolustuksessa, valvonnassa, tiedustelussa, maalintamisessa, Maa- ja Merivoimien toiminnan suojaamisessa ja pitkän kantaman tulenkäytössä.

 

Miksei vain ilmatorjuntaa ja lentokoneita?

 

Mihin hävittäjälentokoneita tarvitaan? Ilmeisin syy on ilmahyökkäysten ehkäisy koko valtakunnan alueella ja kaikilla korkeuksilla, mitä minkäänlainen ilmatorjunta ei yksin mahdollista. Hävittäjälentokoneita vastustavien ja ilmatorjunnan ainoaan autuuteen uskovien henkilöiden pitäisi vastata kysymykseen, miksi Venäjälläkin, maailman ehkä edistyksellisimmän ja varmasti runsaimman ilmatorjunnan omistavalla valtiolla, on myös suuri määrä erilaisia torjuntahävittäjiä, kuten MiG-29, MiG-31 ja Suhoi Su-35, ja uusia torjuntahävittäjätyyppejä kehitetään. Mihin niitä tarvitaan, jos ilmatorjunnalla voisi hoitaa koko ilmapuolustuksen?

 

Hävittäjillä, ja erityisesti monitoimihävittäjillä, on se ominaisuus, että ne mahdollistavat nopean vastaiskun, jopa kauas hyökkääjän alueelle. Sillä tavoin ne muodostavat myös hyökkäystä ennaltaehkäisevän kynnyksen. Hävittäjillä voidaan lisäksi toimia yhtä hyvin maa- kuin merialueellakin ja pommittaa niillä olevia maaleja. Hävittäjien avulla voidaan tuottaa myös tilannekuvaa Maa- ja Merivoimien käyttöön, vaikka se ei olekaan hävittäjien päätehtävä.

 

Lennokkeja on käytössä Suomenkin maavoimilla, ja niillä voidaan tuottaa sen tarvitsemaa tilannekuvaa, mutta hävittäjien korvaajiksi miehittämättömistä järjestelmistä (UAS, Unmanned Aerial System) tai kauko-ohjatuista lentolaitteista (RPA, Remotely Piloted Aircraft) ei ole nyt eikä vielä vuosikymmeniin, jos sittenkään. Aseistettuja miehittämättömiä koneita käytetään jo nykyään, mutta teknologisesti edistynyttä vihollista vastaan ne olisivat täysin avuttomia. Miehittämättömiä rynnäkkökoneita (UCAV, Unmanned Combat Aerial Vehicle) on myös kehitteillä, mutta ne ovat edelleen prototyyppiasteella, josta on vielä paljon matkaa taktiseen käyttöön, ja kuten niiden nimikin osoittaa, ne eivät ole monitoimihävittäjiä.

 

Vanhenevat Hornetit

 

Hornet-kaluston suunniteltu elinkaari päättyy vuoteen 2030 mennessä. Käyttöikää rajoittaa kolme päätekijää: rakenteiden väsyminen, koneen järjestelmien, varaosien ja ohjelmistojen saatavuus sekä suhteellisen suorituskyvyn heikkeneminen. Kun rakenteet väsyvät, koneiden korjaaminen vaikeutuu, korjausten hinta nousee ja niihin tarvittava aika pitenee, jolloin koneita on käytettävissä koko ajan vähemmän.

 

Toinen osoitus konetyypin vanhenemisesta on niiden tuotetuen heikkeneminen. Koneiden kuluvimpia varaosia on yhä vaikeampi saada, ja niiden hinta nousee. Horneteilla voitaisiin lentää vielä jonkin aikaa 2030-luvullakin, mutta niiden järjestelmien uusiminen ja koneiden pitäminen lentokelpoisina ei ole silloin enää kustannustehokasta sodanajan suorituskyvyn ylläpitämiseksi.

 

Hornetien elinkaaren jatkaminen ei ole myöskään Suomen puolustuskyvyn kannalta riittävä ratkaisu. Hornetien suorituskyky heikkenee suhteessa muiden maiden uudempiin tai uusittuihin hävittäjätyyppeihin, vaikka ilmiö on vaikeampi todentaa kuin korjausta odottavat koneet. Hornetit voivat edelleen näyttää tehokkailta ja toimia hienosti, mutta vastaan asettuva uudempi kalusta näkee ne ensin ja ampuu ne alas taivaalta.

 

Kun Hornetit otettiin Ilmavoimissa käyttöön, niillä harjoiteltiin muun muassa vielä käytössä olleita Saab Drakeneita vastaan. Draken-lentäjät kertovat, että vaikka Drakenilla pääsi kovempaa ja korkeammalle kuin Hornetilla, sen sensoreilla ei edes ehtinyt nähdä Hornetia, joka oli jo ampunut sen alas. Harjoituksessa vastustajaansa etsivä Draken-lentäjä sai vain radiolla ilmoituksen, että hänet oli jo pudotettu. Se oli ehkä turhauttavaa harjoituksessa, mutta varmasti vieläkin turhauttavampaa se olisi tositilanteessa, jossa radioilmoituksen kuuntelun sijasta jouduttaisiin tekemään pakkolasku tai vetämään heittoistuimen kahvasta.

 

Maantieteemme vuoksi meidän pitää verrata hävittäjiemme suorituskykyä ensisijaisesti Venäjän hävittäjäkalustoon, jossa ovat viime vuosina runsastuneet edistykselliset, nykysukupolven Suhoi Su-30:n monet mallit ja erittäin liikehtimiskykyinen Su-35S. Tulevina vuosina käyttöön ovat tulossa lisäksi MiG-35 ja varmaan jossain vaiheessa seuraavan sukupolven Su-57. Emme voi kilpailla Venäjän kanssa määrällisesti, joten meidän on pakko kilpailla laadullisesti, varsinkin kun emme kuulu Natoon.

 

Lukumäärälläkin on merkitystä. Ilmavoimat on puolustushaaran nimitys(englanniksi air force), mutta ilmavoima (englanniksi airpower) syntyy hävittäjien suorituskyvyn ja määrän funktiona. Hävittäjällä on kykyjä ja suorituskykyä, mutta vaikka hävittäjä olisi kuinka hyvä, yhdellä koneella ei synny paljon ilmavoimaa. Puolustusvoimat käyttää tiedottamisessaan ”suorituskykyä” myös ”ilmavoiman” sijasta, koska se on helposti sekoitettavissa puolustushaaran nimitykseen.

 

Koska Suomen pinta-ala on suuri, on pakko pystyä pitämään ilmassa riittävä määrä neljän hävittäjän osastoja, parvia. Vaikka kone olisi miten suorituskykyinen, mutta jos se ei ole ilmassa, sillä ei tee mitään. Suomen Ilmavoimissa on tarkkaan laskettu, miten paljon ilmavoimaa riittää maan puolustamiseen kuitenkin niin, että kustannukset pysyvät hallinnassa. Jos Hornetien tuottama ilmavoima halutaan korvata kokonaisuudessaan, on hankittava 64 monitoimihävittäjää.

 

Hankittavassa lukumäärässä pitää ottaa huomioon, että jatkuvassa käytössä olevia koneita pitää myös huoltaa. Kaikkia koneita ei voida laittaa huoltoon yhtä aikaa, vaan niiden huollot porrastetaan siten, että koneiden käytettävyys pysyisi rauhan aikana 75-80 prosentin tienoilla. Jos halutaan, että käytössä on joka hetki 50 konetta, niiden kokonaismäärän pitää olla 63-67, mihin Ilmavoimien 64 koneen vaatimuskin sijoittuu.

 

 

 

Artikkeli on poiminta kirjasta Paras hävittäjä Suomelle, Pentti Perttula, Docendo 2018.

 

Venäjän ilmavoimien Suhoi Su-35S -monitoimihävittäjä. Kuva: United Aircraft Corporation (UAC)

Kauko-ohjattu rynnäkkökone nEUROn. Kuva: Dassault Aviation