Hollannin vauraus peräisin turpeesta

Turvetuotannolla on Hollannissa pitkät perinteet, mistä kertovat monet vanhat maalaukset, kuten oheinen Vincent van Goghin turpeennostoa kuvaava maalaus vuodesta 1883.

 

Kirjoittajan mukaan turpeen tuottama edullinen lämpöenergia sai leipomot, panimot, viinatislaamot, sokerijalostamot, suolatehtaat, tiilitehtaat ja keramiikkateollisuuden kukoistamaan, mikä loi pohjan Hollannin nykyiselle vauraudelle. Luonnonvarojen tehokas käyttö oli Suomessakin oppina viime vuosiin saakka, mutta nyt supistamme niistä saatavia vientituloja.

Matti Hukari

Hollannin alueen turvevarojen energiakäytöstä on varhaisimmat maininnat jo antiikin roomalaisen luonnontutkijan Plinius vanhemman (23–79) teoksessa Naturalis Historia (vuodelta 79). Siinä kerrotaan, kuinka nykyistä Hollannin aluetta asuttanut Chaucien heimo käytti turvepalloja ruokansa keittämiseen ja lämmittämiseen.

1300-luvulla turvetta alettiin kaivaa, kuivata ja polttaa systemaattisesti paikallisesti, ja vuodesta 1551 lähtien on todisteita sen kaupallisesta käytöstä.

1600-lukua sanotaan Hollannin ”kultaiseksi vuosisadaksi”. Silloin maa teki todellisen tuottavuusloikan muuhun Eurooppaan verrattuna. Muualla Euroopassa kaadettiin lämmönlähteeksi puita, jotka piti kuljettaa hevospelillä kuoppaisia ja kiemuraisia maanteitä pitkin kaupunkien asuntoihin ja teollisuuslaitoksiin.

Hollannissa kaivettiin turve suosta, annettiin sen kuivua pari kuukautta ja kuljetettiin laivoilla turpeen kaivuun yhteydessä laajenneen kanavaverkoston varrella oleviin kaupunkeihin niin kotitalouksien kuin teollisuuslaitostenkin lämmönlähteeksi.

Taidemaalareista Vincent Van Gogh on eniten kuvannut Hollannin turvetuotantoa.

Turpeen talousvaikutuksia tutkineen J. W. de Zeeuwin (Peat and the Dutch Golden Age, 1976) mukaan puusta turpeeseen siirryttäessä energiantuotannon ja sen logistiikan tarvitsema henkilötyömäärä väheni alle kymmenesosaan. Työvoimaa vapautui tuottavampiin töihin teollisuuden, kaupan, tieteen ja taiteen palvelukseen.

Hevosten vetämien kärryjen sijaan kuljetusvälineiksi tulivat purjeilla ja soutamalla kulkevat veneet ja laivat. Runsaat suot muutettiin laitumiksi ja vesikanaviksi, kun ensin oli hyödynnetty niiden turvekerrokset.

Turpeella tuotettu edullinen energia tuki osaltaan Hollannin väestönkasvua, teknologista kehitystä ja lainsäädännön liberalisoitumista – varsinkin kaupankäyntiä koskevaa. Vesikuljetuksille rakennettujen kanavien ansiosta maan liikenneoloista tuli Euroopan parhaita.

Euroopan sokerijalostamoista noin puolet sijaitsi 1660-luvulla Hollannissa. Raakasokeri tuotiin Eurooppaan pääasiassa Karibian saarilta. Juustojen, lihan ja kalan säilöntään tarvittavan suolan valmistus oli erityisen energiavaltaista, ja siksi Hollanti oli 1600-luvulla Euroopan johtava suolanvalmistaja.

Turpeen tuottama edullinen lämpöenergia sai leipomot, panimot, viinatislaamot, sokerijalostamot, suolatehtaat, tiilitehtaat ja keramiikkateollisuuden kukoistamaan. Hollanti oli silloin Euroopan suurin teollisuustuotteiden viejä ja Amsterdam oli Euroopan talouselämän sekä teollisuuden keskus.

Vuosina 1600–1720 Hollannin asukkaiden tulot olivat asukasta kohden maailman suurimmat (Jan De Vries, The first Modern Economy, 1997). Niillä eväillä Hollanti kehittyi suurvallaksi taloudellisesti, kulttuurillisesti ja poliittisesti.

Kun hollantilaisten ei tarvinnut polttaa puuta energiaksi, sitä riitti sahatavaraksi. Laudoista ja lankuista tehtiin 1600-luvulla vuosittain vähintään 400 laivaa. Sillä tuotantomäärällä Hollanti oli maailman johtava telakkateollisuuden maa.

Ilman turvetta sekään ei olisi onnistunut, sillä tervan sulatus, raudan muotoilu ja lankkujen taivutus tarvitsivat runsaasti lämpöä, jonka edullisuus toi telakoille ylivoimaisen kilpailuedun.

Telakat tarvitsivat raaka-aineekseen paljon sahatavaraa, paitsi kotimaastaan myös muualta Euroopasta. Telakat ostivat myös tervaa Suomesta.

1900-luvun alussa kivihiili ja öljy korvasivat turpeen ja toisen maailmansodan jälkeen Groningenin alueen maakaasulöydöt siirsivät Hollannin omavaraiseen kaasuaikaan.

Sitä edeltävä turpeen ja Hollannin vuosisatainen menestystarina opettaa luonnonvarojen resurssitehokkaan käytön merkityksen kansantaloudelle. Samoin Suomessakin on toimittu viime vuosiin saakka.

Puun jalostaminen polttamisen sijasta on Suomelle edelleen kansantaloudellisesti ja ekologisesti tarkoituksenmukaista, sillä metsäteollisuutemme hyödyntää kaikki puun osat.

Suomen nykyinen hallitus kiirehti eri tavoin turpeen käytöstä luopumista ”maapallon ilmaston pelastamiseksi”. Sen seurauksena hakkeen tuonti Venäjältä lisääntyi.

Ukrainan sodan vuoksi tuo tuonti on loppunut, ja käytämme yhä enemmän jalostukseen kelpaavaa puuta energiantuotantoon.

Toisin sanoen vähennämme metsäteollisuuden tuomia vientituloja ja sitä kautta julkisen talouden rahoitusta.

Matti Hukari

elintarviketieteiden maisteri, kestävän kehityksen asiantuntija

Artikkeli on julkaistu aiemmin Maaseudun Tulevaisuudessa 22.5.2022.