Kelassa näin, miten ahkerointi ei kannata -kolumni

Suomi on monessa asiassa varsin hyvä, mutta ainakin yhdessä asiassa huono: Suomessa työ ei ole kannattavaa, kirjoittaa Seida Sohrabi kolumnissaan Ilta-Sanomissa.


 

Tiukka verottaminen ei hyödytä ketään. Se lannistaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Seida Sohrabi.

 

Suomi on monessa asiassa varsin hyvä, mutta ainakin yhdessä asiassa huono: Suomessa työ ei ole kannattavaa. Ankaran progressiivisen verotuksen ja anteliaan sosiaaliturvan vuoksi ihmiset jättävät työtä tekemättä. Mitä korkeampaa palkkaa saat, sitä tiukempi on ansiotuloverotus ja leikkaukset tulonsiirtoihin.

Kelassa työskennellessäni laskin 1 200 euroa ja 600 euroa bruttona tienaavien henkilöiden kaikki nettotulot yhteensä. Molemmat henkilöt tekivät töitä ja saivat sosiaalietuuksia, mutta ensimmäinen, joka tienasi tuplasti ja teki enemmän töitä, sai vain noin 150 euroa enemmän tililleen. Vähemmän työtä tekevä sai paljon enemmän sosiaalietuuksia.

Olen todistanut myös tilanteen, jossa henkilö koki hyödyllisemmäksi lopettaa työ määräaikaisuuteen, vaikka mahdollisuus olisi ollut jatkaa töitä. Hän sai edellisen työn perusteella maksettavaa ansiosidonnaista työttömyys­etuutta saman verran kuin työstä, josta hän kieltäytyi. Työttömyyskassan maksama työttömyyskorvaus oli siis kannattavampi vaihtoehto.

Tarkoitukseni ei ole syyllistää tai osoittaa sormella yksilöitä. Ongelma on järjestelmä, jonka takia sadattuhannet suomalaiset jättäytyvät mahdollisesta kokoaikatyöstä tai lisätyöstä sen kannattamattomuuden vuoksi. Alkuvuonna julkaistussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tutkimuksesta selviää, että kannustin- ja tuloloukut ovat luultua suurempi ongelma.

Suomalaisista reilut 135 000 on tilanteessa, jossa tulonlisästä vain 20 prosenttia tai vähemmän jää käteen ja noin 300 000 on tilanteessa, jossa lisätulosta vain 25 prosenttia tai vähemmän jää käteen. Noin neljäsosa Suomen työllisistä, on tilanteessa, jossa he menettävät lisäansioista puolet tai enemmän kiristyvän verotuksen, leikkautuvien etuuksien ja kasvavien päivähoitomaksujen vuoksi. Pahimmillaan suomalainen työntekijä menettää noin puolet lisäansiostaan – 100 euron lisäansiosta käteen jää noin 50 euroa.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat kannustinloukussa. Verotus on sen verran kireää portaikon yläpäässä, ettei saatava nettotulo ole vaivan ja menetetyn ajan arvoista. Vähentämällä työtä saisin lähes saman nettopalkan kuin nytkin.

Maltillinen verotus on terveen yhteiskunnan merkki. Maksan mielelläni veroja takaisin yhteiskunnalle, jolta olen saanut paljon. Tiukka verottaminen ei hyödytä ketään. Se lannistaa. Mutta kevyempi verotus luo lisää työtä ja tuottavuutta. Tuottavuus kannustaa ahkeruuteen ja motivoi. Se luo hyvän ja kannustavan työkulttuurin.

Tiedämme ongelman juuret, kärsijät ja sen miten kannustin- ja tuloloukuista päästäisiin eroon: työttömyysturva on porrastettava työttömyyden keston mukaan, työtulojen vaikutusta asumistukiin ja muihin etuuksiin on pienennettävä, opintotuen tulorajat on poistettava kokonaan ja päivähoitomaksuja ja työn progressiivista verotusta on kevennettävä.

Työn verotuksen on oltava nykyistä maltillisempaa ja oikeuden­mukaisempaa. Siitä hyötyy koko yhteiskunta. Vain työllisyyttä nostamalla voimme maksaa valtion kasvavat velat ja pitää huolta jatkossakin hyvinvointi-Suomen palveluista.

 

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, Lähi-idän asiantuntija ja Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu (kok).

 

Kolumni on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomissa 21.7.2022.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Media kärsi tappion Gazassa

Hamas on miljardibisnes

Media levitti valheita Gazan ”nälänhädästä” -WSJ