Ilmastopaniikki

Toimittaja Matti Virtanen (s. 1955) on alun perin koulutukseltaan maantieteilijä. Perehtyminen luonnonhistoriaan sai hänet epäilemään poliitikkojen ja median tarjoilemia yleisiä maailmanselityksiä ja uhkakuvia. Epäilyyn on aihetta, vaikka uhat on kuorrutettu tieteen arvovallalla.

 

Matti Virtanen

kirjasta Ilmastopaniikki– Hoito-opas

 

”En halua, että olette toiveikkaita. Haluan, että panikoitte. Haluan, että pelkäätte samalla tavalla kuin minä pelkään joka päivä. Ja haluan, että te toimitte, ikään kuin talonne olisi tulessa, koska tulessahan se on.”

 

Näin sanoi 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg tammikuussa 2019 Maailman talousfoorumin kokouksessa Sveitsin Davosissa.

 

Thunbergista tuli kuuluisa edellisenä syksynä, kun hän istui Ruotsin valtiopäivätalon edessä sylissään kyltti, jossa luki ”Koululakko ilmaston puolesta”. Hän puhui Helsingin ilmastomielenosoituksessa lokakuussa ja joulukuussa hallitusten ilmastokokouksessa Puolassa.

 

Ilmastonmuutoksen pelkoa ei päässyt muutenkaan pakoon syksyllä 2018. Hallitusten ilmastopaneeli IPCC julkisti lokakuussa raportin, jonka mukaan ilmaston lämpeneminen pitäisi pysäyttää 1,5 asteeseen. Raportista kävi myös ilmi, ettei se ole käytännössä mahdollista.

 

Suomessa ilmastopaniikki levisi mediaan ja politiikkaan. Ilmastovanhemmat-niminen yhdistys järjesti marraskuussa tilaisuuden, jonka nimi oli ”Itkuvirret ilmastonmuutoksesta”.

 

”En pysty nukkumaan – IPCC:n raportit aiheuttavat kauhua – Voi mennä monta päivää, mutta ei viikkoa, ettei ahdistaisi – En pysty ottamaan uusia haasteita”, paikalla ollut ystäväni kirjasi itkuvirsitilaisuuden puheenvuoroja.

 

Helsingin Sanomat nimitti joulukuussa itselleen ilmastokirjeenvaihtajan, joka ”aikoo panna poliitikot koville” ja selvitellä myös ”ilmastonmuutoksen kiistäjien” näkemyksiä vuoden 2019 ajan.

 

Yle lähetti joulukuussa Areena-kanavallaan 24 tunnin mittaisen ohjelman ilmastonmuutoksesta. Sen puuhamiehenä oli USA:n entinen varapresidentti, Apple-yhtiön hallituksen jäsen ja suursijoittaja Al Gore. Hän kävi haastattelemassa maraton-ohjelmaan myös Suomen tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä. Miehiä yhdistää huoli ilmastonmuutoksesta.

 

Vihreän puolueen pää-äänenkannattaja Vihreä Lanka käynnisti lokakuussa kampanjan, jossa yllytetään toimittajia ottamaan ilmastonmuutos huomioon ihan kaikessa – siis ihan kaikessa, urheilu- ja neulejuttuja myöten. Aihetunniste on #entäsilmasto.

 

Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuun alussa Säätytalossa suuret ilmastonmuutoskutsut teemalla ”Suomalaisia ilmastotekoja”. Ohjelmassa olil muun muassa ”Marttojen vinkit ilmastoystävälliseen jouluun”. Kutsuttujen joukossa oli koko joukko ympäristöjärjestöjä, joiden edustajat lentelevät ahkerasti maanosasta ja ilmastokokouksesta toiseen, mutta ei metsänomistajia, joiden omaisuus sitoo melkoiset määrät hiilidioksidia.

 

Jouduin itse presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle, jossa teemana oli ilmastonmuutos. Vieraiden joukossa olivat muun muassa Suomen johtava ilmastotutkija, akatemiaprofessori Markku Kulmala ja kansallisen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen. Paikalla oli paljon ilmastoväkeä myös kansalaisjärjestöistä, Ilmastovanhemmat ry mukaan lukien.

 

Ruuhkassa tarjoutui tilaisuus vaihtaa Niinistön kanssa pari sanaa. Sain isällisen neuvon: ”Kyllä se ilmastonmuutos on totta.”

 

Arvaan, että Niinistö on sanonut samat sanat myös Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille ja Venäjän Vladimir Putinille. Heiltä on turha odottaa mitään. Minä lupasin lähettää Niinistölle kirjan, jossa etsitään hoitoa ilmastopaniikkiin.

 

Ilmastopaniikki ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan sen oireita on havaittavissa muissakin rikkaissa maissa. NBC-uutiskanava kertoi joulukuussa, että Yhdysvalloissa toimii ”Ilmastopsykiatrian liitto”. Sen perustajajäseniin kuuluva tohtori Lise van Susteren Washingtonin osavaltiosta sanoo, että ilmastonmuutoksen uhkaa on yhä vaikeampi sivuuttaa: ”Se ei ole enää pelkkä tieteellinen abstraktio. Näen yhä useammin ihmisiä, jotka ovat epätoivoisia, jopa paniikissa.”

 

Väitetään, että tieto lisää tuskaa. Olen eri mieltä: ilmastopaniikki on puutteellisesta ja osin virheellisestä tiedosta johtuva oireyhtymä, joka hellittää lukemalla luonnonhistoriaa ja perehtymällä niin sanottuun isoon kuvaan, jossa ihminen palautetaan – Veikko Huovista mukaillen – omalle kusiaisen paikalleen maailmankaikkeudessa. Käy ilmi, että ilmaston muutosta tapahtuu myös täysin ilman ihmisen apua.

 

Haen vastauksia sekä kirjallisista lähteistä että haastattelemalla asiantuntijoita, jotka takuulla tietävät ilmastosta ja sen historiasta enemmän kuin kaltaiseni keskivertomaisteri.

 

Joudun myös selittämään, miksi olen skeptikko: miksi en pysty olemaan ilmastonmuutoksesta huolissani, mutta en myöskään välinpitämätön. Mielestäni koko ilmiö on äärimmäisen mielenkiintoinen, sekä luonnontieteellisesti, taloudellisesti että poliittisesti.

 

En yritä käännyttää ketään. Olen tyytyväinen, jos joku niin sanotusti hieman relaa, koska maailmanloppu ei todellakaan tule huomenna eikä 12 vuoden kuluttua, kuten yhdysvaltalainen poliitikko Alexandria Ocasio-Cortez ennusti tammikuussa 2019. Liian moni maailmanlopun ennustus on mennyt pieleen, vaikka jokainen on ollut olevinaan edellistä luotettavampi.

 

Kuulen jo vastaväitteen, että ylivoimainen enemmistö, jopa 97 prosenttia jostakin tutkijoiden joukosta on kanssani eri mieltä. Onnea heille. Näyttöä on kuitenkin myös siitä, että 1970-luvulla alkanut ihmisperäinen lämpenemisjakso onkin suurelta osin luonnollista vaihtelua, ja että globaali ilmasto on siirtymässä kylmenevään vaiheeseen 2020-luvulla. Poliitikoilta on edesvastuutonta, ettei siihen ole varauduttu.

 

Mahdollista on tietysti sekin, että lämpeneminen jatkuu. Lyhyellä aikavälillä, kuluvan vuosisadan aikana siitä on tosin enemmän hyötyä kuin haittaa, ainakin pohjoisessa. Kasvukaudet pitenevät, maatalouden tuottavuus paranee. Jos talvet ovat leutoja, entistä harvempi kuolee ennenaikaisesti kylmyyden aiheuttamiin tauteihin ja komplikaatioihin.

 

Luonnossa pääsääntö on, että lämpö suojelee elämää, kylmä tappaa. Hiilidioksidipitoisuuden kasvu puolestaan hyödyttää kasvillisuutta, joka pystyy sen ansiosta yhteyttämään tehokkaammin. Maailma vihertää.

 

Haitat liittyvät lyhyellä aikavälillä lähinnä helleaaltoihin, jotka aiheuttavat ongelmia etenkin suurkaupungeissa. Suomessa suurkaupunkeja ei oikeastaan ole, joten talven kylmyys pysyy ylivoimaisesti pahempana taudinaiheuttajana ja tappajana.

 

Englanninkielisessä maailmassa kaltaisistani skeptikoista käytetään nimitystä ”lukewarmer”. Sanalle ei oikein löydy hyvää suomennosta, mutta ”haalentaja” on aika lähellä: en usko, että ilmasto pahemmin lämpenee, vaikka kasvihuonekaasuilla jonkin verran vaikutusta onkin.

 

Kannatan järkeviä ratkaisuja ympäristön suojelemiseksi. Lapsena sairastamani astman vuoksi vihaan ilmansaasteita. Yksityisautoilua vastustin nuorena niin, että isäni sai vuoden verran taivutella minua suorittamaan ajokortin. Vastustin myös ydinvoimaa, kunnes tajusin, että se on ainoa todella tehokas keino vähentää energiantuotannon ilmansaasteita. Noin 30 vuotta pyöräilin työmatkani ympäri vuoden, kunnes polvet eivät enää kestäneet.

 

Jossain vaiheessa fossiiliset polttoaineet on korvattava sähköllä, jota tuotetaan ydinvoimalla, maalämmöllä ja uusiutuvilla. Sähkön aikakausi on vasta alkamassa, myös liikenteessä. Muutosta ei kuitenkaan pidä tehdä paniikissa hätiköiden eikä tuhoamalla metsiä, soita, kansantaloutta, hyvinvointivaltiota, demokratiaa ja sananvapautta. Hosumalla on helppo tehdä virheitä, kuten Saksan kallis ja tehoton energiakäänne osoittaa.

Artikkeli on poiminta kirjasta Ilmastopaniikki – Hoito-opas, Matti Virtanen, Docendo, 2019.