Jaakko Iloniemi ja Bilderberg-ryhmä

Vakaasta ja rauhallisesta tyylistään tunnettu Jaakko Iloniemi on reaalipoliitikkona ajanut kärsivällisesti Suomen sitoutumista läntisiin rakenteisiin – myös Natoon.

 

Hannu Himanen

kirjasta Iloniemi- eminenssi

 

Jaakko Iloniemen diplomatian jälkeisen elämän keskeinen juonne oli osallistuminen Bilderberg-konferensseihin ja väljän organisaation johtoryhmän toimintaan yli kymmenen vuoden ajan. Vähän tunnettu ja matalalla profiililla toimiva kokousten sarja on kiistatta yksi vaikutusvaltaisimmista transatlanttisen yhteisön – Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan – piirissä toimivista verkostoista. Bilderbergin toimintatavat ovat tehneet siitä otollisen maalitaulun salaliittoteorioita harrastaville kansalaisaktivisteille, mutta yhteisö ja monet sen jäsenet ovat selostaneet sen toimintaperiaatteita julkisuudessa. Bilderberg on politiikassa, talouselämässä, mediassa ja muilla yhteiskuntaelämän aloilla toimiva vaikuttajia kokoava keskustelufoorumi, jolla ei ole muita päämääriä kuin avoin, korkeatasoinen ja tulevaisuuteen suuntautuva keskustelu. Siellä ei tehdä päätöksiä eikä anneta suosituksia päätöksentekijöille. Kokousten korkeatasoisen sisällöllisen annin lisäksi osanottajien kannalta tärkeää on verkostoituminen.

 

Iloniemi osallistui ensimmäiseen Bilderberg-kokoukseensa vuonna 1984 Sältsjöbadenissa Ruotsissa. Pinnallinenkin silmäys osanottajaluetteloon osoittaa seuran erityisluonteen: kuninkaallisia, ministereitä, korkeita virkamiehiä, yritysjohtajia, kansainvälisen journalismin eliittiä. Saltsjöbadenin kokoukseen osallistuivat Iloniemien vanhojen amerikkalaistuttujen Zbigniew Brzezinskin ja Henry Kissingerin lisäksi muun muassa Itävallan entinen valtiovarainministeri Hannes Androsch, Die Zeit -lehden poliittisen toimituksen päällikkö Christoph Bertram, EY-komissaari Etienne Davignon, Länsi-Saksan talousministeri kreivi Otto von Lambsdorff, The New York Timesin tähtitoimittaja Flora Lewis ja Naton pääsihteeri Joseph Luns. Tavanomaisesti varsinaisissa kolmipäiväisissä vuosikokouksissa oli runsaat sata osanottajaa. Sihteeristö paimensi tarkasti, että osallistujat taustastaan huolimatta sitoutuivat olemaan paikalla koko kokouksen ajan. Tämä tiukka sääntö korostaa Bilderbergin merkitystä epävirallisen verkottumisen foorumina.

 

Vuonna 1988 Iloniemestä tuli Bilderberg-kokousten johtoryhmän (steering committee) jäsen. Se oli merkittävä profiilin nosto ja muutos Suomen asemassa Bilderberg-verkostossa. Siihen asti suomalaiset osanottajat oli ilmoitettu Ruotsin kautta. Mutkikas järjestely oli aikanaan sovittu Kekkosen ja Marcus Wallenbergin välillä, ja Kekkonen hyväksyi suomalaiset osanottajat itse. Iloniemi jatkoi perinteitä pitämällä presidentti Koiviston ajan tasalla omasta toiminnastaan ja suomalaisten osanotosta. Koivisto näki verkoston merkityksen mutta lähti siitä, että asiat pitäisi voida hoitaa ilman ruotsalaisten välitystä. Tämän Iloniemi ajoi läpi johtoryhmän kautta. Ajallisesti Suomen Bilderberg-profiilin nosto sattui murroskauteen, kun maa oli muutoinkin pyrkimässä ulos kylmän sodan aikaisesta eristyneisyydestään. Se oli askel kohti Eurooppaa, yksi monien joukossa.

 

Vuoden 1988 kokousta valmisteltaessa tavoitteeksi tuli löytää Suomesta joku muukin osanottaja kuin yritysjohtaja. Iloniemi aloitti pääministeri Harri Holkerista, joka ei tuolloin päässyt, vaan hänen sijastaan lähti kauppa- ja teollisuusministerinä toiminut Ilkka Suominen. Holkerille lähettämässään kirjeessä hän luonnehti kokouksia ”todennäköisesti arvovaltaisimmaksi toiminnassa olevaksi monikansalliseksi tapaamispaikaksi, joka myös minimoi julkisuuden ympäriltään”. Kirjeen liitteenä oli liuskan mittainen muistio, jossa Iloniemi kertoi kokousten tarkoituksena olleen saattaa yhteen länsieurooppalaisia ja amerikkalaisia korkeimman tason yritysjohtajia, poliitikkoja, valikoituja lehtimiehiä ja kansainvälisten suhteiden tutkijoita. Kokouksiin osallistuneista hän mainitsi Fiatin pääjohtajan Gianni Agnellin, Saab-Scanian pääjohtajan Sten Gustafsonin, Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Paul Volckerin sekä johtavista poliitikoista Margaret Thatcherin, Franz Vranizkyn ja Helmut Kohlin.

 

Johtoryhmän jäsenenä Iloniemi osallistui kaikkiin kerran vuodessa järjestettyihin varsinaisiin kokouksiin ja lisäksi kahdesti vuodessa pidettyihin johtoryhmän kokouksiin. Johtoryhmän kokoukset olivat antoisia pienen osanottajamäärän ja korkeatasoisen ohjelman ansiosta. Pian johtoryhmän jäseneksi tultuaan Iloniemi oli puhunut kokousten sihteeristön kanssa siitä mahdollisuudesta, että Suomessakin voitaisiin järjestää täysimittainen Bilderberg-kokous. Se alkoi välittömästi kiinnostaa mukana olleita suomalaisia yritysjohtajia. Myös Koivisto oli lämmennyt idealle, joka alkoi eää mutta vaati vielä useita vuosia toteutuakseen.

 

Bilderbergistä tuli Iloniemelle keskeinen kansainvälisen toiminnan väylä. Se tarjosi mielenkiintoisia kokouksia, joissa asioita huipputasolla hoitaneet poliitikot ja yritysjohtajat keskustelivat polttavan ajankohtaisista kysymyksistä. Iloniemi hoiti syntyneitä huipputason kontaktejaan aktiivisella kirjeenvaihdolla ja käytti verkostoa tarvittaessa hyväkseen. Vuosien mittaan moni vaikea asia, tärkeä tapaaminen ja erilaiset Suomen hallituksen tai yritysten hankkeet saivat Iloniemen kautta merkittävää taustatukea ja vauhtia. Hän pystyi lähestymään pää- ja ulkoministereitä ja suurten monikansallisten yritysten pääjohtajia henkilökohtaisilla kirjeillä. Verkoston merkitys Iloniemelle näkyi, kun kokousten sihteeristö ilmoitti toukokuussa 1989 kahden seuraavan vuoden kokousohjelmasta: kaksi varsinaista vuosikokousta ja kaksi johtoryhmän kokousta. Iloniemen sihteeri kirjoitti kutsun yläreunaan kysymyksen: Menetkö kaikkiin? Vastaus oli ytimekäs ”kyllä”. Bilderberg rytmitti kalenteria, ja muut velvollisuudet saivat luvan sopeutua siihen. Iloniemen johtokuntakausi kesti kesään 1997 saakka, jolloin hänen paikalleen nousi Nokian pääjohtaja Jorma Ollila. Samalla Iloniemi jäi pois kokouksistakin.

 

Bilderberg-kokousten luonteeseen on alusta lähtien kuulunut ehdoton luottamuksellisuus. Niitä ennen ja niiden jälkeen julkistetaan yleisluontoinen tiedote ja osanottajaluettelo, mutta keskustelujen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen. Kokoukset eivät ole salaisia, mutta ryhmä ei halua julkisuutta. Siksi Bilderberg on alusta pitäen houkutellut spekulatiivisten teorioiden harrastajia niin Suomessa kuin muissakin maissa. Yksi tällainen salaliittoteoreetikko oli Ilkka Hakalehto, joka 1993 julkaisi kirjan Itsenäisyys vaarassa. Hän selitti, että Bilderberg-keskustelut ovat vapaamuurareiden organisoima salaseura, joka tosiasiassa ohjailee maailmaan ja varmistaa, että vain sen kelpuuttamat ehdokkaat nousevat eri maissa johtavaan asemaan. Hakalehdon lähteiden mukaan rahoitus tulee Rockefellerin ja Rotschildin juutalaisilta suvuilta.

 

Iloniemi oli tuntenut Ilkka Hakalehdon jo 1950-luvun loppuvuosista lähtien. Hakalehto toimi keskustassa 1970- ja 1980-luvuilla, mutta liittyi 1990-luvulla EU-jäsenyyden vastustajiin ja päätyi lopulta perussuomalaisten riveihin. Kirjan tekstin nähtyään Iloniemi kirjoitti Hakalehdolle ja torjui tyypillisen asialliseen ja seikkaperäiseen tapaansa kaikki väitteet salaseurasta. Hakalehto oli kirjassaan toistellut muiden julkaisemia hajatietoja muun muassa osanottajista. Kuitenkin osanottajaluettelot ovat julkisia, joten Hakalehdon väitteet ”eivät siis ole tehneet kovinkaan suurta salapoliisityötä”. Bilderbergin tarkoituksena oli saattaa yhteen pohjoisamerikkalaisia ja länsieurooppalaisia yritysjohtajia, poliitikkoja, tutkijoita, ammattiyhdistysjohtajia ja muita yhteiskunnallisia vaikuttajia. Käsiteltävät teemat ”yhdistävät yli Atlantin”. Päätöksiä ei tehty eikä yhteisiä kantoja edes pyritty muodostamaan, koska kyseessä oli avoin foorumi, jonka tehtävänä oli lisätä dialogia ja yhteisymmärrystä osanottajien kesken. Salaliittoteoriat eivät Iloniemen mukaan tässäkään kannattaneet: ”Jos olen jotain vuosikymmenten mittaan kansainvälisestä toiminnasta oppinut niin ainakin sen, että konspiraatioita on vähemmän kuin luullaan ja ne onnistuvat harvemmin kuin oletetaan. Voit nukkua yösi rauhassa.”

 

Bilderbergin luottamuksellisuus tuki osanottajien välisen keskustelun avoimuutta ja suoruutta, mikä esimerkiksi valtioiden välisissä virallisissa keskusteluissa toteutui vain erittäin harvoin. Virallisen kokousohjelman ohessa käytiin kolmen kokouspäivän aikana lukemattomia epävirallisia keskusteluja, jotka mahdollistivat vielä diskreetimmän ja luottamuksellisemman näkemysten vaihdon. Iloniemi kirjasi havaintojaan kokouksista tiiviisiin muistiinpanoihin, joita hän jakoi presidentin ohella tarpeen ja aiheen mukaan pienelle piirille.

 

Skotlannissa huhtikuussa 1986 pidetyn kokouksen jälkeen Iloniemi kirjoitti, että Reaganin administraatioita edustaneiden osanottajien puheenvuoroja leimasi ”ylimielisyys ja uhoava itseluottamus”. Päivällispöydässä oli keskusteltu silloin ajankohtaisesta Kurt Waldheimin presidenttiehdokkuudesta. Yksi osanottajista oli kysynyt Henry Kissingeriltä, tiesikö hän Waldheimin natsimenneisyydestä YK:n pääsihteeriä valittaessa 1971. Tuolloin Nixonin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana työskennellyt Kissinger vastasi, ettei hän tiennyt asiasta mitään eikä siitä ollut puhuttu. Sitä paitsi, hän oli lisännyt, asia hoidettiin kokonaan State Departmentissa, ulkoministeriössä, eikä hän Valkoisessa talossa istuneena tuntenut sen yksityiskohtia. Sitten Kissinger oli kääntynyt Iloniemen puoleen ja sanonut: ”Minun kandidaattini oli koko ajan teidän Jakobsoninne.” Keskustelun jatkuttua Kissinger oli vielä lisännyt, että hän oli lukenut Jakobsonin teoksen Finland survived – joka on englanninkielinen laitos Diplomaattien talvisodasta – ja piti sitä ”suurenmoisena, liikuttavana ja samalla asiallisuudessaan vetoavana teoksena”.

 

Samassa kokouksessa Kissinger oli alustuksessaan puhunut siitä, miten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton pitäisi palata aiempaan yhteisymmärrykseensä siitä, etteivät ne loukkaa toistensa elintärkeitä etuja. Molempien pitäisi ilmoittaa, missä niillä oli keskeisiä alueellisia turvallisuusetuja. Istunnon jälkeen Iloniemellä oli tilaisuus kahdenkeskiseen keskusteluun Kissingerin kanssa. Hänen mielestään Kissingerin hahmotelma muistutti Napoleonin ja Aleksanteri I:n välistä Tilsitin sopimusta (1808), Hitlerin ja Stalinin sopimusta (ns. Ribbentrop-Molotov-sopimus 1939) ja suurvaltojen välistä Jaltan sopimusta (1945). Hän muistutti myös siitä, että presidentti Reagan oli kyseenalaistanut Jaltan sopimuksen mukaisen etupiirijaon. Kissinger sanoi ymmärtävänsä suomalaisten huolen. Hän kiisti kuitenkin esittävänsä uutta etupiirijakoa. Hänellä oli mielessään suurvaltojen etujen julki lausuminen sillä tavoin, että se ottaisi huomioon Yhdysvaltain edut keski-Amerikassa. Kissinger oli seuraavana päivänä vielä erikseen korostanut Iloniemelle kahdenkeskisessä keskustelussa, ettei halunnut sanoa julkisesti mitään sellaista, joka voitaisiin ymmärtää etupiirijaon hyväksymiseksi.

 

Henry Kissinger (s. 1923) kuuluu Kennanin ja Brzezinskin rinnalla Iloniemen eniten arvostamiin amerikkalaisiin ajattelijoihin. Hän pitää Kissingeriä kuitenkin ennen muuta poliitikkona. Kissingerin ansiot ovat muualla kuin tutkimuksessa, mutta Iloniemi ei vähättele hänen aatepoliittista analyysiään ja kykyään kirjoittaa. Se on näkyvissä hänen väitöskirjaansa perustuvassa teoksessa A World Restored (1957), joka käsittelee Wienin kongressia ja siellä luotua maailmanjärjestystä. Myös Diplomacy (1994) on Iloniemen mielestä erinomainen teos, ja Kissingerin kirjallinen tuotanto on vain jatkunut. Iloniemi on tavannut Kissingerin kymmeniä kertoja vuosien mittaan, 1960-luvulta aina viime vuosiin asti.

 

Euroopan suuret mullistukset vaikuttivat myös Bilderbergiin. Johtoryhmän sisäisissä pohdinnoissa oltiin 1993 huolissaan siitä, että vaikka eurooppalaisten ja kanadalaisten kiinnostus oli ollut edelleen voimissaan, oli nähty merkkejä amerikkalaisen osanoton hiipumisesta. Bilderbergiä johtaneiden ja sen toimintaa suunnitelleiden näkökulmasta ryhmän keskeinen vahvuus oli alusta pitäen ollut sen transatlanttinen luonne. Sillä alueella ei ollut edelleenkään kilpailua: merkittäviä muita sellaisia foorumeita ei ollut, jotka olisivat kyenneet kokoamaan samassa mitassa korkean tason eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia osanottajia.

 

Artikkeli on poiminta kirjasta Iloniemi – eminenssi, Docendo, 2022.

 

Jaakko Iloniemi on vaikuttanut Suomen ulkopolitiikkaan kahdeksalla vuosikymmenellä. Kekkosen, Koiviston ja Ahtisaaren kausilla hän oli mukana määrittelemässä ulkopolitiikan suuntaa. Kirjan kirjoittaja Hannu Himanen on tehnyt pitkän uran ulkoministeriössä.

 

Jaakko Iloniemi on vaikuttanut Suomen ulkopolitiikkaan kahdeksalla vuosikymmenellä. Hän on ollut presidenttien harmaa eminenssi. Kekkosen, Koiviston ja Ahtisaaren kausilla hän oli mukana määrittelemässä ulkopolitiikan suuntaa. Kuvassa Iloniemi istuu Kekkosen takana Etykokouksessa 1975.

Bilderberg-ryhmä on saanut nimensä samannimisestä hotellista Alankomaissa, jossa ryhmä piti ensimmäisen kokouksensa vuonna 1954.

Artikkeli on poiminta kirjasta Iloniemi – eminenssi, Docendo, 2022.