EVA alentaisi yhteisöveroa ja marginaaliveroasteita
![]() |
|
Suomen ja Ruotsin BKT-kehitys asukasta kohden 2000-luvulla. |
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA esittää yhteisöveron alentamista 15 prosenttiin investointien käynnistämiseksi. EVAn verohyvitysmalli olisi tehokas tapa kohdentaa veronalennus pelkästään uusiin investointeihin.
EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää esittää keskiviikkona julkaistussa analyysissään Kasvun sytykkeet - Kahdeksan veroehdotusta investointien houkuttelemiseksi uudistuksia investointien ja kasvun vauhdittamiseksi Suomeen.
Analyysi toteaa, että Suomea vaivaa kasvun puute, joka ei korjaannu ilman uusien investointien houkuttelemista Suomeen. Ainoa riittävän nopeasti vaikuttava asia, mitä poliitikot voivat asialle tehdä, on verotuksen keventäminen.
”Suomen yhteisöverokanta pitää alentaa 15
prosenttiin, globaalin minimiveron tasolle. Hyödyllisintä olisi ajoittaa
veronalennus vaalikauden loppuun, mutta päättää siitä jo nyt. Ennalta
ilmoittaminen antaisi investoijille signaalin sijoittaa Suomeen heti veronalennuksen tultua tietoon”,
Emmiliina Kujanpää perustelee. Yhteisöverokanta on nyt 20 prosenttia.
Suuret teollistuneet maat houkuttelevat vihreän siirtymän investointeja merkittävillä yritystuki- ja verokannustimilla, joista tunnetuin on Yhdysvaltain IRA-paketti. Kujanpää katsoo, että velkaantuva ja pääomakannaltaan köyhempi Suomi ei pysty tukemaan yritysten vihreän siirtymän investointeja suurten maiden tavoin.
Tehokas ja yleistä yhteisöverokannan alentamista julkiselle taloudelle edullisempi keino investointien houkuttelemiseksi on niin sanotun verohyvityksen käyttöön ottaminen siten, että uusien investointien tuotosta maksettava yhteisövero alenisi 15 prosentin tasolle.
Verohyvitysmallissa osa investointikustannuksista, esimerkiksi 15 prosenttia, olisi mahdollista saada hyvitetyksi verotuksessa. Investoiva yritys voisi kuitata 25 prosenttia vuodessa maksamansa yhteisöveron määrästä käyttämätöntä verohyvitystä vastaan investointivuoden ja seuraavan 10 verovuoden ajan. Verohyvitys poikkeaa verovähennyksestä siten, että se pienentää suoraan maksettavan veron määrää eikä verotettavan tulon määrää. Verohyvitysmallin yksityiskohdat olisi suunniteltava perustuslaki ja valtiontukisäännökset huomioon ottaen.
”Viimeaikainen kansainvälinen tutkimus on havainnut yhteisöveron kevennysten ja verokannustimien saavan aikaan positiivisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia talouteen”, Kujanpää toteaa.
Yhteisöveron keventämisen ohella Kujanpää esittää analyysissään työn korkeimpien marginaaliverojen alentamista lähemmäksi Suomen kilpailijamaita, jotta Suomi olisi houkutteleva maa asiantuntijoille ja kouluttautumiseen ja ahkeruuteen kannustettaisiin.
Veronalennusten ohella EVA esittää investointien verokannustimia parantamista, yritysjärjestelyiden helpottamista, ulkomaisten osaajien veroesteiden purkamista, parlamentaarista veropolitiikan työryhmää, veroriitojen ratkaisujen vauhdittamista ja verotuksen hallinnollisen taakan keventämistä. Nämä toimenpiteet eivät heikennä merkittävästi julkista taloutta, ja ne kannattaa toteuttaa joka tapauksessa.
LIITE: Verotuksen kahdeksan askelta
Kasvun sytykkeet
1. Työn verotusta pitää keventää alentamalla korkeimpia marginaaliveroasteita 10 prosenttiyksikköä.
2. Suomen yhteisöverokanta pitää alentaa 15 prosenttiin tai vaihtoehtoisesti suunnata veronkevennys uusille investoinneille verohyvityksinä, jolloin investoinnit voi osittain vähentää verotuksessa.
Tee edes nämä
3. Investointien verokannustimia tulee parantaa ja korkovähennysrajoituksia keventää.
4. Suomen on tarjottava ketterä mahdollisuus konsernirakenteen muokkaamiseen ilman verokustannuksia.
5. Ulkomaisten osaajien Suomeen tulemisen veroesteet täytyy purkaa.
6. Suomen tulee perustaa pitkäaikainen parlamentaarinen työryhmä varmistamaan veropolitiikan ennustettavuutta.
7. Veroriitojen ratkaisua on vauhditettava.
8. Verotuksen hallinnollista taakkaa tulee vähentää ja päällekkäisiä ilmoittamisvelvoitteita purkaa.
Lähde: Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry 28.2.2024
Ilkka J. Virtanen




Kommentit
Lähetä kommentti