Romanit ja holokausti

Keskitysleirin Kuoleman portti Auschwitz II-Birkenaussa, joka sijaitsee Puolassa. Natsit tuhosivat keskitysleireissä juutalaisten lisäksi muita vähemmistöjä, joista romanit olivat merkittävin ryhmä. Kuva: Auschwitz.org

 

Miranda Vuolasranta

Kerron teille asiasta, joka on suurimmaksi osaksi jäänyt unohduksiin sekä maailmanlaajuisesti, Euroopan tasolla, että myös täällä Suomessa, käsitteen Holokausti yhteydessä. Kysymys kuuluu, mitä tapahtui romaneille toisen maailmansodan aikana? 

 

Todettakoon, tässä alussa, että Suomen romaneita ei viety keskitysleireille, koska Suomi tarvitsi itsenäisyystaistelussaan sekä miehiä että romanien kulkuvälineitä eli hevosia. Molemmat otettiin toisen maailmansodan aikana valtion käyttöön ja vietiin sotarintamalle täällä meillä. Mutta tämä ei tarkoittanut sitä, etteikö toisen maailmansodan rotuideologioille olisi löytynyt kannattajia myös Suomesta.

 

Monia romanimiehiä joutui sekä sotarintamalle että pakkotyöleireille. Vielä sotien jälkeen niinkin myöhään kuin 1953 Suomesta löytyi poliittisen aloitteen tekijöitä, kuten silloisen sosiaalihallituksen pääjohtaja, joka teki aloitteen hallitukselle sijoittaa kaikki Suomen romanit keskitysleireille. Samainen poliitikko kirjelmöi asiasta myös lehdissä nimimerkillä Pekka Peitsi. Aloite ei kuitenkaan saanut kannatusta sodanjälkeisessä hallituksessa, vaikka se johtikin lähes tuhannen romanilapsen pakkohuostaanottoon, jossa tavoitteena oli kasvattaa heistä kunnon suomalaisia. Eli me Suomen romanit olemme kokeneet saman, kuin esimerkiksi Australian aboriginaalit ja monet muut pakkoassimilaation kohteeksi joutuneet alkuperäiskansat.

 

Suomen romaneiden antama panos Suomen itsenäisyyssotiin osallistumisesta ei näy kuitenkaan sanallakaan sotahistorian teoksissamme. 1990-luvun lopussa Romaniasiain neuvottelukunta alkoi ajamaan romanisotaveteraanien muistomerkin pystyttämistä allekirjoittaneen kirjoittaessa anomuksia tälle hankkeelle. Aloite meni läpi, ja se oli ensimmäinen ja tähän päivään saakka ainoa itsenäisyyteemme liittyvä virallinen tunnustus romaneiden 500 vuoden olemassaolosta Suomessa ja itsenäisyyssotiimme osallistumisesta. 

 

Olen tänään saanut pisimmän yksittäisen puheenvuoron ja tarkoitukseni on kertoa teille niistä historiallisia syistä, jotka johtivat romaneiden kansanmurhaan sekä käsitteestä antigypsyismi ja myös keinoista joilla romanivastaisuutta tulee purkaa.

 

Tästä aiheesta on vaiettu pitkään, mikä johtuu monista syistä. Osa näistä syistä liittyy kansanmurhasta vastuussa olleiden maiden haluttomuuteen tunnustaa syyllisyytensä myös romaneiden kansanmurhaan, koska se voisi johtaa taloudelliseen korvausvelvollisuuteen sotarikoksista. Osa syistä liittyy silloisten juutalaisten vaikuttajien asenteisiin nähdä holokausti vain juutalaiseen kansaan kohdistuneena tuhona. Ja osasyy oli romaneilla, jotka pelkäsivät puhua ääneen kohtaamastaan joukkotuhosta, koska heillä ei ollut tunnustettua asemaa. Pelättiin, että mikä tahansa taho voisi toistaa niin halutessaan romaneiden tuhoamisen. Historialliset syyt romanien holokaustista vaikenemiseen olivat siten moninaisia ja arkaluonteisia.    

 

Asia nousi esiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1982, kun Saksan romanit marssivat Berliinin kaduilla vaatien Saksan hallitukselta romaneiden kansamurhan tunnustamista. Tunnettu juutalainen ihmisoikeusvaikuttaja Simone Veil tuki näkyvästi romaneiden vaatimuksia osallistumalla näihin marsseihin ja puhumalla asian puolesta Saksan silloisille viranomaisille.

 

Romanit ja historiallinen rotuoppi

 

Mutta palataanpa hiukan ajassa taaksepäin löytääksemme syyt romaneiden vieroksunnalle, heihin kohdistuneelle vihalle ja lopulta kansanmurhalle.

 

Romaneiden rodullistaminen toisiksi ja kerettiläisiksi pakanoiksi alkoi, kun he saapuivat Eurooppaan 1000-luvun tienoilla. 1300-luvun alkupuolella Espanjan Kuningas Ferdinand ja Kuningatar Isabella antoivat ensimmäisen kuninkaallisen käskykirjeen, joka antoi luvan romaneiden karkottamisille hirttotuomion uhalla sekä luvan ottaa heitä orjaksi. Tämä lainsäädäntö levisi hyvin nopeasti Saksaan, Ranskaan, Tanskaan ja silloiseen Ruotsi-Suomeenkin.

 

Romanian keskiaikaisessa monarkiassa alueen romanit epäinhimillistettiin tuomitsemalla heidät laintasoisesti orjuuteen 1400-luvulla, maanomistajien omaisuudeksi, jota ostettiin ja myytiin. Tämä laki oli Romaniassa voimassa yli 400-vuotta.

 

Tämä institutionaalinen rasismi ja romaneiden syyttäminen kerettiläisyydestä ja noituudesta vahvistettiin kirkon pannalla, joka kielsi kunnon kristittyjä olemasta missään tekemisissä vihattujen mustalaisten kanssa. Näin luotiin myytti vaarallisista romaneista, jota myyttiä on sovellettu myös juutalaisiin aikojen kuluessa, ja juuri tämä ennakkoluulojen ja vihan sekoitus nousee esiin vielä tänäkin päivänä antigypsyismin ja antisemitismin nimissä. Merkille pantavaa on, että nämä ilmiöt eivät syntyneet tyhjästä tai vain kansan keskuudessa, vaan ne luotiin institutionaalisesti satojen vuosien aikana päättäjien ja hallinnon toimesta.

Euroopan historia on siis monin tavoin sosiaalisen erottelun ja ihmisten eriarvoistamisen historiaa.  

 

Saksan natsipuolue hyväksyi ja kehitti näennäistieteellistä rotujen luokitusta, eugeniikkaa, osana omaa ideologiaansa ja oikeuttaakseen rodullisesti alempiarvoisina pitämiensä ihmisryhmien kansanmurhan.  Natsit pitivät "arjalaista rotua" ylivertaisena mestarirotuna ja juutalaisia, romaneita, sekarotuisia ja muita etnisiä ryhmiä rodullisesti alempiarvoisina ali-ihmisinä, joiden jäsenet soveltuvat vain orjiksi, pakkotyöhön tai tuhottaviksi. Nämä uskomukset juonsivat juurensa 1800-luvun antropologian laajalti hyväksymästä rotutieteestä eli eugeniikasta. Sen pohjana oli antisemitismi, mustalaisviha ja mustien orjuuttamiseen liittynyt kolonialismin sekoitus. Tätä rotutiedettä tutkittiin sitä varten perustetuissa tutkimuslaitoksissa Saksassa, Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa.

 

Euroopassa antropologisten merkintöjen kerääminen alkoi jo 1800-luvulla, kun Länsi-Euroopan nomadi eli paimentolaisromaneille myönnettiin viranomaisten toimesta matkustuslupia, joihin heidän rotuominaisuutensa merkittiin erottaviksi piirteiksi. Tästä kehittyi myöhemmin rotutieteessä niin sanottu toiseuden määritelmä.

 

Natsitutkijoista tohtori Robert Ritterin tiedetään opiskelleen aihetta muun muassa Ruotsissa ja Saksassa, ja hänen tiedetään kiertäneen romanileirejä Keski-Euroopassa, lähinnä Benelux-maissa jo vuonna 1928. Hän teki romaneiden ja saksankielisten Sintien parissa antropometristä tutkimusta avustajansa Eva Justinin kanssa. Tämä kiinnostus perustui nimenomaan ryhmien rodulliseen eriarvoisuuteen, ja hänen tutkimustuloksiaan käytettiin myöhemmin natsien eriarvoisuutta koskevien rotuteorioiden ja "lopullisen ratkaisun" perustelemiseen. 

 

Romaneiden kansanmurhan esiinnousu

 

Romanit ja juutalaiset ovat nk. yhteiseurooppalaisia etnisiä vähemmistöjä, joita elää lähes kaikissa Euroopan maissa. Nämä kaksi etnistä vähemmistöä, juutalaiset ja romanit, jakoivat myös lähihistoriamme kauhistuttavimman kohtalon eli Holokaustin, toisen maailmansodan aikana. Romaneiden kansanmurha kuitenkin unohdettiin lähes täysin toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, ja maininnat siitä poistettiin Nürnbergin-sotarikosoikeudenkäynnin asiakirjoista. 

Ensimmäiset alustavat tutkimukset aiheesta teki reilu kymmenen vuotta myöhemmin professori Ian Hancock Teksasin Austinin yliopiston professori 1990-luvun alussa. Hän sai luvan tutustua natsirikollisia etsivään Simon Wiesenthal -instituuttiin kerättyihin juutalaisten silminnäkijöiden todistuksiin etsien niistä mahdollisia mainintoja romaneista, eli zigeuner-nimellä tuolloin tunnetuista henkilöistä Euroopan keskistysleireillä. Merkillepantavaa on, että kansallissosialistit eli natsit, eivät rekisteröineet teloitettuja romaneita, koska he eivät yleisen rotutieteen käsityksen mukaan olleet ihmisiä, eivätkä siten edes sen arvoisia, että heidän nimensä olisi merkitty muistiin.

Juuri näiden juutalaisten silminnäkijätodistusten valossa on voitu laatia ensimmäinen arvio teloitettujen romaneiden lukumäärästä, joka nousee 1–1,5 miljoonaan. Romanikielinen sana, joka kuvaa kansanmurhaa on Samudaripe suom. kaikkien tuhoaminen/murhaaminen on vastaava juutalaisen Shoah-sanan kanssa.

 

Natsilainsäädäntö ja romanit

 

Adolf Hitlerin alaisuudessa annettiin 26. marraskuuta 1935 Nürnbergin lakeja täydentävä asetus, jossa romanit luokiteltiin "Arjalaisen rotuvaltion vihollisiksi”, samaan kategoriaan kuuluviksi kuin juutalaiset. Joulukuussa 1942 Heinrich Himmler määräsi kaikkien romanien karkottamisen suurgermaanisesta valtakunnasta, ja suurin osa heistä lähetettiin Auschwitz-Birkenauhun perustettuun mustalaisten perheleiriin, jonka saksankielinen nimi oli: Zigeunerfamilienlager. Se sijaitsi Auschwitzin keskitysleirin II:n osassa eli Birkenaun keskitysleirin osiossa B. Leirille karkotettuja romaniperheitä pidettiin yhdessä sen sijaan, että perheenjäsenet olisi erotettu toisistaan kuten Auschwitzissa oli tapana.

 

Toukokuun 16. päivänä 1944 Auschwitzin komentaja määräsi leirin B-osaston Zigeunerlagerin mustalaiset tuhottaviksi kaikki kerralla. Romanit saivat kuitenkin asiasta vihiä vanginvartijana toimineen romanimiehen välityksellä ja nousivat kapinaan. Natsit lähettivät miehet aluksi töihin, että naisten, lasten ja vanhusten “likvidoinnista” tulisi helpompaa.

 

Natsivartijoiden myöhemmissä asiaa selvittäneissä kertomuksissa vartijat totesivat tämän olleen yksi vaikeimpia keskistysleirillä tehtyjä joukkomurhapäiviä, koska romaniäidit riippuivat itkevissä lapsissaan kiinni taistellen heidän surmaamistaan vastaan. He aseistautuivat parakeista irrotetuilla laudoilla, kepeillä ja kivillä ja tappelivat vartijoita vastaan huutaen äänekkäästi. Vartijat eivät halunneet herättää muiden parakkien vankien huomiota ja vetäytyivät tehtävästä. Pari kuukautta myöhemmin, elokuun 2. päivänä 1944, leiriin tuli suuri junalasti Unkarissa vangittuja ja kuolemaan lähetettyjä juutalaisia. Sinä yönä vartijat antoivat muille keskitysleirin vangeille teetä, johon oli sekoitettu unilääkettä. Aamulla Zigeunerlager oli tyhjä. Arviolta 4 200 romania kaasutettiin yhden yön aikana. Polttouunit hehkuivat läpi koko yön.

 

On edelleen vaikea ymmärtää, että yli miljoona romania murhattiin natsien ja heidän liittolaistensa toimesta Auschwitzissa, Dachaussa, Bergen-Belsenissä, Treblinkassa, Mauthausenissa ja monissa muissa Euroopan maissa sijainneissa tuhoamisleireissä.

 

Merkillepantavaa on, että romaneita ei tuhottu vain keskitysleireillä vaan tuhansia ammuttiin esimerkiksi metsiin. Neuvostoliitossa, Puolassa ja Baltian maissa romanit murhattiin yleensä lähellä kiinniottopaikkaa, ampumalla metsissä[1]. Eräs tätä kuvaava ilmoitus, joka annettiin vuonna 1943 julisti Baltian maat ensimmäiseksi juutalaisista ja romaneista vapaaksi alueeksi (Juden und Zigeuner frei zone). Heidät haudattiin joukkohautoihin tai poltettiin ruumisröykkiöissä.

Tarton Yliopiston tutkijan Paul Aristeen mukaan Virossa oli ennen sotaa arviolta 6 500-7 000 romania. Suurin osa heistä, noin 93 prosenttia, surmattiin metsissä ampumalla ja poltettiin tai haudattiin joukkohautoihin Kalev Liivan keskitysleirialueilla. Osa kiinniotetuista pantiin Eurooppaan lähteviin keskitysleirijuniin. Allekirjoittanut on henkilökohtaisesti haastatellut kahta henkiin jäänyttä virolaista romania, jotka ovat kuvailleet näitä tapahtumia. Suomen Yleisradio on tuottanut Viron romanien holokaustista kaksi lyhyttä dokumenttia: Ihmiset Unohtava,t Jumala ei sekä Oikeus muistaa.

 

Itävallassa sijaitsevan Mathausenin keskitysleiri erikoistui romanikaksosten tuskallisiin tutkimuksiin tohtori Josef Mengelen johdolla. Olen vieraillut siellä ja myös tavannut henkilökohtaisesti yhden näistä romanitaustaisista kaksosista nimeltä Rita Fober. Hän jäi henkiin näissä kokeissa, joissa hänen kaksoissisarensa menehtyi.

Taakka, jonka romanit ja juutalaiset kantoivat - lastensa, äitiensä, isiensä, perheidensä, ystäviensä ja naapureidensa - murhan jälkeen, on edelleen käsittämätön.

 

Näiden uusien tutkimusten valossa Saksan valtio perusti romanien ja sintien holokaustia esittelevän museon Heidelbergin kaupunkiin. Tässä museossa toimii myös Auschwitzin keskitysleirin pysyvä näyttely. Näyttely on myös kiertänyt ympäri maailmaa ja tullut tunnetuksi Yhdysvaltoja myöten.

 

 

Antigypsyismi

 

Antigypsyismi eli romanivastaisuus,  ja suoraan käännettynä mustalaisviha, on ilmiö, jota kuvaa hyvin Euroopan neuvoston Rasismin vastaisen komitean ECRI:n suositus nro 13.  Se määrittää sitä seuraavasti:

 Antigypsyismi eli mustalaisvastaisuus on erityinen rasismin muoto, ideologia, jonka perustana on rasismi. Sen taustalla on rotujen erotteluun pohjaava ylivertaisuus, epäinhimillistäminen ja institutionaalinen rasismi, jota ruokkii historiallinen syrjintä. Sen ilmenemismuotoja ovat muun muassa romaneihin kohdistuva väkivalta, vihapuhe ja hyväksikäyttö sekä stereotyyppinen leimaaminen ja räikeä syrjintä, jota tulee torjua kaikilla tasoilla ja kaikin keinoin.

Tämän suosituksen toimeenpanoa ei vieläkään ole otettu riittävän vakavasti eri Euroopan maissa.

Vuonna 2022 Komissio ja EU:n Perusoikeusvirasto tekivät romaneita koskevan kymmenvuotisseuranta-arvion jonka lopputulemana  EU:n johto joutui  toteamaan, että romaniväestön aseman kehittämisessä ei ole saavutettu edistystä nimeksikään. Juuri tästä syystä EU:n komissio on romaneita koskevissa poliittisissa puitelinjauksissaan vuosille 2022–2030 todennut, että antigypsyismin tunnistaminen ja voittaminen on tämän hetken kansallisten kehittämistoimenpiteiden eli Romanipoliittisen Ohjelman ROMPO:n tärkein prioriteetti lähivuosina.

Myös International Holocaust Remembrance Alliance IHRA, Kansainvälinen Holokaustin Muistoliitto, joka koostuu holokaustin muistamiseen sitoutuneista jäsenmaista, on huomioinut ECRI:n romaneita koskevan suosituksen, kun se laati romaneiden kansanmurhan tunnustamisen työmääritelmänsä vuonna 2020. Vuoden 2023 aikana IHRA perusti työryhmän, joka työstää jäsenmaille suosituksia romanien kansanmurhan huomioimiseksi ja antigypsyismin purkamiseksi jäsenmaiden tiedotus- ja koulutusrakenteiden kautta.

 

Romaneiden Ihmisoikeustilannetta on pitkään pidetty Euroopassa vain sosiaalisena ja syrjintäkysymyksenä. Romanikysymys ei kuitenkaan ole vain sosiaalisen eriarvoisuuden kysymys, vaan ennen kaikkea vakava ihmisoikeuskysymys, jota Eurooppa ei ole kyennyt ratkaisemaan.

Tästä kertoo myös Suomessa se, että kansanryhmä, johon kohdistuu edelleen lukumääräisesti eniten vuosittain rasismia ja syrjintää, on romanit. Asian vahvistaa Suomen Yhdenvertaisuusvaltuutetun seurantaraportit.

Euroopan kansainvälisten romaniverkostojen mukaan romaneihin on kohdistunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana 119 viharikosta, kuten polttopulloiskuja. Vuodesta 2000 lähtien yli 300 romania on murhattu Euroopassa ja 1 500 romania on saanut vakavia vammoja viharikoksissa etnisen alkuperänsä vuoksi äärinationalististen ja joissakin tapauksissa kansallisten poliisivoimien tekemissä iskuissa romanileireihin ja romanikyliin.

 

EU:n Perusoikeusviraston MIDIS:n selvitysten mukaan romanit ovat edelleen tänä päivänä Euroopan vihatuin vähemmistö. Euroopan maat eivät ole olleet valmiita panemaan täytäntöön olemassa olevia romaniväestön asemaa koskevia kehittämislinjauksia, koska se edellyttäisi historiallisten julmuuksien tunnustamista ja taloudellisia satsauksia. Poliittisen tuen puuttuminen on johtanut yhtäältä selittelyyn ja toisaalta välinpitämättömyyteen.

 

Miten näitä ennakkoluuloja voidaan  purkaa?  Minä summaan asian näin:

 

·      Antigypsyismi ja antisemitismi eivät häviä hyvinvoinnin kasvaessa automaattisesti ilman kohdennettuja monitasoisia valistustoimia, jotka kohdistuvat kansalliseen pääväestöön.

 

·      Historialliselta kannalta romaneiden kansanmurhan eli holokaustin ja pakko-assimilaatiotoimenpiteiden tunnustaminen on lähtökohta yhteiskunnalliselle muutokselle.

 

·      Tiedon lisääminen romaneista ja heidän historiastaan opettajien koulutukseen ja opetusmateriaaleihin kaikilla kouluasteilla mukaan lukien aikuiskoulutuksessa on lähtökohta kielteisen ja romanivastaisen asenneilmaston muuttamiseksi myönteisemmäksi.

 

·      Romaneihin kohdistuvan historiallisen rakenteellisen rasismin purkaminen on yhteiskunnan ja hallitusten vastuulla ja siihen tulee varata riittävät taloudelliset resurssit valtioiden toimesta mm. perustamalla romanimuseoita tai lisäämällä kansallisten vähemmistöjen historiaa esittelevä osasto olemassa olevien museoiden yhteyteen, varaamalla rahoitusta romanien kansallisen historian tutkimukselle, lisäämällä romaneiden julkista näkyvyyttä ja osallisuutta esimerkiksi kansallisten tiedotuskanavien välityksellä kielteisten asenteiden ja stereotypioiden purkamiseksi, tukemalla romanikielen säilymistä ja käyttämistä.

 

·      Ruotsin hallitus järjesti Malmössä Remember–React 4. Holokaustin maailmankonferenssin lokakuussa 2021. Siellä Euroopan romaniväestö sai ensimmäistä kertaa esittää kolme minuuttia pitkän puheenvuoron. Puheenvuorossa nostettiin Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille aloite, jotta Euroopan komissioon nimitettäisiin antigypsysmin vastaisen toiminnan koordinaattori, kuten on jo aiemmin tehty antisemitismin ja islamofobian torjumiseksi.

 

 

·      Toinen yhtä tärkeä viime vuosien kehittämisehdotus on tehty YK:n Ihmisoikeusvaltuutettu Michele Basceletin suuntaan, tukea romaniväestön osallistumista YK:n toiminnan yhteydessä, saman suuntaisesti kuin on tehty maailman alkuperäisväestöjen kohdalla.

 

Artikkelin kirjoittaja Miranda Vuolasranta on erityisasiantuntija ja opettaja ja Holokaustin uhrien muisto ry:n hallituksen jäsen.

---

[1] Jan Otto Johansen, “Zigernas Holocaust/ZigØynernes holocaust” Symposium Bibliotek /Kulturhistorisk Bibliotek 1990