VAS-mepit asettaisivat Teslan myyntikieltoon EU:ssa
![]() |
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo asettaisivat Teslan EU:ssa myyntikieltoon vastalauseena Yhdysvaltain tullipäätökselle. |
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo korostavat tänään Suomen Kuvalehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, että Euroopan tulee vähentää riippuvuuttaan Trumpin Yhdysvalloista laajasti paitsi puolustuksessa, niin myös taloudellista itsenäisyyttä vahvistamalla.
Yksi konkreettinen keino vastata Trumpin määräämiin 25 % tuontitulleihin EU:sta tuleville tuotteille olisi asettaa Elon Muskin omistama Tesla myyntikieltoon Euroopan unionissa.
– Työntekijöiden oikeuksia kiivaasti vastustavan ja äärioikeistolle tukeaan osoittavan Elon Muskin omistaman Teslan asettaminen myyntikieltoon EU:ssa olisi yksi konkreettinen esimerkki, jolla Eurooppa voi vastata Trumpin kauppasotaan sekä suoraan vaikuttaa hänen lähipiiriin kuuluviin henkilöihin. Teslan myynti on jo valmiiksi romahtanut Euroopassa, joten myyntikielto tulisi erittäin hyvään aikaan, sanoo Andersson.
Trump on osoittanut olevansa vaikeasti ennakoitava, mikä vaatii Euroopalta uudenlaista omaa politiikkaa riippuvuuksien vähentämiseksi ja talouden rakenteiden vahvistamiseksi.
– Eurooppa tuskin tulee voittamaan, jos se lähtee mukaan kilpailemaan Trumpin säännöillä. Siksi meidän tulee olla viisaita ja käyttää Yhdysvaltojen heikkouksia eduksemme. Yhdysvallat on riippuvainen esimerkiksi tietyistä Euroopassa tuotettavista kemikaaleista, joille asetettavia vientitulleja EU voisi käyttää yhtenä neuvotteluvalttina, Kyllönen sanoo.
Europarlamentaarikot tuovat kirjoituksessa esiin myös muita keinoja vahvistaa Euroopan itsenäisyyttä ennen kaikkea taloudessa. He peräänkuuluttavat esimerkiksi sellaisia eurooppalaisia taloussääntöjä, jotka mahdollistavat paremmin yhteisiä investointeja vihreään siirtymään sekä sitä, että EU pyrkii monipuolistamaan muun muassa kauppasuhteitaan maailmalla. Keskeisessä roolissa ovat myös suuret yhdysvaltalaiset teknologiayritykset.
– Meidän pitää pystyä verottamaan paremmin esimerkiksi digijättejä, jotka tekevät vuosittain satojen miljardien voittoja muun muassa eurooppalaisten ihmisten tiedoilla. Suurella vaivalla laaditut kansainväliset verotussopimukset ovat nyt joutumassa Trumpin takia romukoppaan, joten tilalle on luotava nopeasti uutta. Euroopan alueella tehdyt voitot tulee verottaa EU:ssa. Emme saa taipua Trumpin kiristyksen alle, Saramo sanoo.
Teslan osake on ollut viime viikkoina laskussa, kun yhtiö ja sen valmistamat sähköautot ovat joutuneet poliittisen vastakkainasettelun pelinappulaksi. Torstaina osake oli New Yorkin aamukaupankäynnissä noin 3 prosentin laskussa 271 dollarissa. Osake on viimeisen kuukauden aikana laskenut yli 25 prosenttia.
Lähde: Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa 6.3.2025
Kommentit
Lähetä kommentti