Jalkapallon MM-kisat starttaavat

Jalkapallon odotetut MM-kisat potkaistaan käyntiin torstai-iltana Suomen aikaa.


 

Jalkapallon odotetut MM-kisat potkaistaan käyntiin torstai-iltana Suomen aikaa. Kisat pelataan 11.6.–19.7.2026 Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Veikkauksen asiakkaiden vedonlyöntikiinnostus kohdistuu eurooppalaisiin maihin.

 

- Ennen kisoja suomalaisten vedonlyöjien vetojen perusteella eurooppalaiset maat ovat vahvoilla. Meille Veikkauksella vedonlyönnin järjestäjänä on jännitettävää erityisesti Hollannin osalta. Selkeästi suurin riskimme ennen kisojen alkua kohdistuu Hollannin maailmanmestaruuteen. Hollannin Pitkäveto-kerroin meillä on 19, ja siihen ovat suomalaiset kerrointietoiset asiakkaamme kyllä tarttuneet, Veikkauksen Sami Siltanen, Betting Growth & Performance Manager nostaa.

Suomi ei pelaa jalkapallon MM-kisoissa. Mihin maihin suomalaisten vedonlyöjien kannatuspelit nyt suuntautuvat?

- Perinteisesti suomalaiset vedonlyöjät ovat olleet aika myönteisiä Englannin (kerroin maailmanmestaruudelle 7,00) suhteen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että määrällisesti eniten vetoja on pelattu Ranskan (kerroin 6,00) ja Portugalin (kerroin 9,00) puolesta. Englannin osalta ennen kisoja on lyöty vähemmän vetoja kuin olisi ehkä voinut odottaa aiempien vuosien perusteella. Etenkin Pitkäveto-puolella Englannin mahdollisuuksiin on uskottu nyt hieman vähemmän.

- Aivan uusi maa suosituimpien maiden listalla on Norja (kerroin 26,00). Maalitykki Erling Haalandin joukkuetta on pelattu tässä vaiheessa yllättävänkin paljon. Ehkä suomalaisten suosikkijoukkue on näissä kisoissa sitten toinen pohjoismainen joukkue, muttei Ruotsi (kerroin 126). Yllätysosastolta Norsunluurannikkoa on myös hieman pelimielessä kannatettu komealla kertoimella 301.

Maalintekijöiden osalta Veikkauksen asiakkaiden vedot kohdistuvat yleisimmin kisojen suurimpiin tähtiin kuten Kylian Mbappé (6,50), Harry Kane (8,00), Erling Braut Haaland (15,00), Lionel Messi (16,00) ja Lamine Yamal (21,0).

- Yllättävämpiä ja suosittuja vedonlyöjien valintoja kisojen maalikuninkaaksi ovat olleet Michael Olise (41,00) ja Mikiel Oyarzabal. Näiden nimien Golden Boot, eli kisojen maalikuninkuus kävisi meille aikamoisen kalliiksi, Sami Siltanen naurahtaa.

Veikkauksen vedonlyönnin kohteina ovat torstaina alkavien jalkapallon MM-kisojen kaikki ottelut. Jokaiseen otteluun löytyy satoja erilaisia vedonlyöntikohteita. Kiinteäkertoimisen vedonlyönnin kohteet ovat Pitkäveto-kohteita ja Live-vetoa.

Veikkauksen muuttuvakertoimisessa vedonlyönnissä MM-kisakohteita löytyy Tulosvedosta, Monivedosta, Voittajavedoista ja Vakiosta. Tulosvedon ja Monivedon kohteissa veikataan otteluiden maalimääriä ja koko kisojen ajan näissä kohteissa on bonusrahoja.

Pitkäveto-pelin vedonrakentaja mahdollistaa omien vetojen rakentamisen otteluun. Asiakas voi rakentaa oman vedon esimerkiksi niin, että Erling Haaland tekee maalin ja Norja voittaa ottelun.

- Vedonrakentaja mahdollistaa oman vedon lyömisen sen mukaan, miten asiakas ajattelee ottelun tarinan kulkevan.

Pitkäveto: Jalkapallon MM-kisat

Voittajaveto: Jalkapallon MM-kisat

Lähde: Veikkaus Oy 11.6.2026

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Media kärsi tappion Gazassa

Hamas on miljardibisnes

Media levitti valheita Gazan ”nälänhädästä” -WSJ