Suomelle tiekartta tekoälyn hyödyntämiseksi

Tekoäly voi olla Suomelle Nokian jälkeisen ajan suurin kasvun mahdollisuus, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi. Kuva: Mikko Mäntyniemi


 

Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tekoälyraportin, jossa esitetään kymmenen konkreettista poliittista päätöstä ja sadan päivän toimeenpano-ohjelma Suomen nostamiseksi tekoälyn kärkimaaksi.

 

Raportin valmistelua johtanut kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi muistuttaa, että tekoäly ei ole enää yksittäinen teknologiahanke, vaan koko Suomen talouden ja hyvinvointivaltion tulevaisuutta määrittävä kysymys.

– Tekoäly voi olla Suomelle Nokian jälkeisen ajan suurin kasvun mahdollisuus. Meillä on puhdasta energiaa, maailmanluokan laskentakapasiteettia, korkeatasoista tutkimusta ja ainutlaatuista dataa. Jos emme tee oikeita päätöksiä nyt, vaarana on, että menetämme mahdollisuuden ja joudumme silti kohtaamaan tekoälyn riskit, Paasi sanoo.

Raportti perustuu 24 asiantuntijan kuulemiseen sekä laajaan tutkimus- ja kansainväliseen vertailuaineistoon. Sen keskeinen viesti on, että Suomen on samanaikaisesti vauhditettava tekoälyn hyödyntämistä ja varauduttava sen mukanaan tuomiin turvallisuusuhkiin, kuten kyberhyökkäyksiin, huijauksiin ja vaalivaikuttamiseen.

Raportin kymmenen keskeistä päätöstä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän tekoälyraportissa esitetään, että Suomi:

  • Laatii kansallisen laskenta- ja datakeskusstrategian sekä varmistaa riittävän sähköntuotannon ja kantaverkon kapasiteetin
  • Vie suomalaisen tekoälygigatehdashankkeen maaliin ja yhdistää sen kotimaisen datan sekä suomenkielisen tekoälyosaamisen kehittämiseen
  • Ratkaisee sähköverkon pullonkaulat ja edellyttää uusilta suurilta datakeskuksilta oman puhtaan sähköntuotannon tuomista investointien yhteydessä
  • Uudistaa datan hyödyntämistä siten, että kansalliset rekisterit voidaan ottaa turvallisesti tutkimuksen, innovaatioiden ja tekoälyn käyttöön
  • Vahvistaa suomen- ja ruotsinkielisten tekoälymallien kehittämistä osana eurooppalaista yhteistyötä
  • Rakentaa koko julkishallinnolle yhteisen tekoäly- ja agenttialustan yksittäisten virastoratkaisujen sijaan
  • Vie nopeasti tuotantoon tekoälyn vaikuttavimmat käyttökohteet, kuten soten kirjaamisen, hoidon tarpeen arvioinnin sekä Verohallinnon neuvonta- ja valvontaprosessit
  • Purkaa kansallisen lainsäädännön esteitä, jotka hidastavat tekoälyn turvallista käyttöönottoa julkisella sektorilla
  • Vahvistaa julkisen sektorin yhteishankintoja, jotta tekoälyratkaisuja voidaan ottaa käyttöön tehokkaammin koko Suomessa
  • Parantaa kasvuyritysten mahdollisuuksia hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kehittämällä rahoitusta, julkisia hankintoja sekä kannustimia investoinneille

Raportti sisältää lisäksi sadan päivän toimeenpano-ohjelman seuraavalle hallitukselle sekä kolme pakollista pilottia, joilla tekoälyn käyttöönottoa voidaan vauhdittaa välittömästi.

– Tekoäly ei ratkaise Suomen ongelmia itsestään. Ratkaisevaa on johtaminen. Jos päätökset jäävät tekemättä, menetämme kilpailuetumme. Jos toimimme nyt, voimme rakentaa tekoälyn avulla kasvua, parempia julkisia palveluja ja vahvempaa turvallisuutta, Paasi sanoo.

Tekoälyraportti liitteenä.

Lähde: Kokoomuksen eduskuntaryhmä 30.6.2026

 

Lue myös:

 

https://asiathalki.blogspot.com/2024/05/timo-harakka-ehdottaa-keskustelua.html 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Media levitti valheita Gazan ”nälänhädästä” -WSJ

Media kärsi tappion Gazassa

Hamas on miljardibisnes