Sitralta 8 ehdotusta EU-päättäjille

Sitra kannustaa Euroopan päättäjiä ja eurovaaliehdokkaita kertomaan, minkälaista tulevaisuutta he tavoittelevat, sekä tekemään rohkeita valintoja eurooppalaisten hyvinvoinnin takaamiseksi. Kuva: Topias Dean Sitra


 

Tulevaisuustalon ehdotukset auttavat Eurooppaa ja Suomea saamaan taloudelle uutta nostetta, parantamaan huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä sekä vahvistamaan demokratiaa. 

 

Sitra kannustaa Euroopan päättäjiä ja eurovaaliehdokkaita kertomaan, minkälaista tulevaisuutta he tavoittelevat, sekä tekemään rohkeita valintoja eurooppalaisten hyvinvoinnin takaamiseksi.

Vaalikausien yli katsominen on tärkeää aikoina, jolloin maanosamme elää useiden kriisien keskellä. Samalla mm. Euroopan riippuvuus muiden maiden tuottamista materiaaleista lisääntyy. Myös meistä kerättävä data päätyy Euroopan ulkopuolelle eikä kasvata talouttamme. Näiden lisäksi Euroopan taloutta ja hyvinvointia rasittavat jo entuudestaan väestön ikääntyminen, vastakkainasettelujen lisääntyminen monin tavoin, pahenevat ilmasto-ongelmat sekä tarve käyttää puolustukseen enemmän rahaa kuin aiemmin. 

”Eurooppa ei kehity kilpailevien maanosien tahtiin. Siksi nykyisten ja tulevien EU-päättäjien on luotava vakautta monin eri tavoin ja uskallettava investoida tulevaisuuteen”, Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen sanoo.

Sitran työpaperissa esittämät kahdeksan strategista ehdotusta pohjautuvat Sitran pitkäjänteiseen tulevaisuustyöhön, selvityksiin, kokeiluihin ja kehitystyöhön eri sektoreiden edelläkävijöiden kanssa.

 

Sitran ehdotukset EU-päättäjille paremman Euroopan ja Suomen rakentamiseksi:

  • Vahvista kansalaisten osallistumista päätöksentekoon informaatiotulvassa. Siten kansalaisille tarjoutuu uusia mahdollisuuksia vaikuttaa tärkeinä pitämiinsä asioihin ja taitoja toimia informaatiotulvassa sekä uudistaa demokratiaa.
  • Ota kansalaiset mukaan kehittämään digitalisaatiota. Eurooppalaiset osallistuvat teknologiseen kehitykseen – mukaan lukien tekoäly. Siten luottamus kehitykseen paranee, kuten myös työn tuottavuus.
  • Vahvista kilpailukykyä ja talouden vakautta hyödyntämällä dataa ja teknologioita. Eurooppa irrottautuu keskeisissä teknologioissa riippuvaisuudestaan ulkovalloista sekä digijäteistä. Tehokkaan sääntelyn myötä eurooppalaiset yritykset innovoivat datavetoista liiketoimintaa.
  • Varmista, että eurooppalaiset saavat tehokkaasti hoitoa myös kotimaansa ulkopuolella. Lisäksi yritykset ja tutkijat hyödyntävät terveydenhuollossa syntynyttä dataa uusien palvelujen kehittämiseen.
  • Luo sisämarkkinoista kiertotalouden mukaiset. Euroopan strateginen autonomia ja omavaraisuus vahvistuvat. Kuluttajat hyötyvät pitkäikäisemmistä tuotteista ja hyvinvointi kasvaa ilman luonnonvarojen ylikulutusta.
  • Turvaa ruuantuotanto – pidä huolta Euroopan maaperästä. Pellot tuottavat eurooppalaisille nykyistä parempia satoja ja sitovat tehokkaasti hiiltä sekä aiheuttavat nykyistä vähemmän vesistöpäästöjä.
  • Vaali Euroopan tärkeintä pääomaa – luontoa. Talouden ja hyvinvoinnin pohja on turvattu.  Eurooppa kukoistaa, kun sen talouden ja hyvinvoinnin pohja on turvattu. Luontopohjaiset ratkaisut säästävät julkisia varoja sekä luovat uutta liiketoimintaa.
  • Varmista, että Euroopasta tulee ilmastoneutraali. Eurooppa irrottautuu tuontiriippuvuutta aiheuttavasta fossiilitaloudesta. Uusiutuviin nojaava talous kestää paremmin kriisejä ja perustuu kiertotalouteen.


Euroopan tulevaisuuden tekijät -vaalitentti ke 29.5. klo 17.00

Sitra järjestää yhteistyössä Helsingin Sanomien, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) sekä Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) kanssa vaalitentin ”Euroopan tulevaisuuden tekijät” keskiviikkona 29. toukokuuta klo 17.00 Sanomatalon Mediatorilla. Keskustelemassa on yhdeksän eduskuntapuolueen eurovaaliehdokasta. Tentissä pureudutaan muun muassa nuorten tulevaisuuskuviin Euroopasta ja siihen, millaista unionia tarvitaan haluttuihin tulevaisuuksiin pääsemisessä. Tentti on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.hs.fi.

 

Lähde: Sitra 15.5.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Media kärsi tappion Gazassa

Hamas on miljardibisnes

Media levitti valheita Gazan ”nälänhädästä” -WSJ