Mediavaikuttaja Keski-Suomesta

Vesa-Pekka Kangaskorpi on värikäs persoona, joka pitää hienoista autoista, tyylikkäistä vaatteista ja lehmänkokoisista englanninmastiffeista.


 

Keskiviikkona 17. syyskuuta 2025 ilmestyi Elina Grundströmin kirjoittama teos Tehtävä Keski-Suomessa – Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus.

 

Kirja on vetävä, tunteita herättävä ja yhteiskunnallisesti merkittävä tarina Kangaskorvesta, maamme median lähihistoriasta ja tulevaisuudesta sekä suomalaisesta demokratiasta.

Vesa-Pekka Kangaskorpi on Suomen 2000-luvun tärkeimpiä mediavaikuttajia, jonka imperiumi leviää Suomen kartalla kuin mustetahra imupaperilla. Keskisuomalainen on hänen aikanaan laajentunut alkuperäisestä yhden läänin lehtitalosta melkein puolta Suomea hallitsevaksi mediakonserniksi.

Kangaskorpi kertoo kirjassa elämästään ja toimistaan erittäin suorasukaisesti ja kaunistelematta. Ääneen pääsevät myös hänen ystävänsä ja muut häntä tuntevat ihmiset.

Vesa-Pekka Kangaskorpi on värikäs persoona, joka pitää hienoista autoista, tyylikkäistä vaatteista ja lehmänkokoisista englanninmastiffeista.

Hänellä on voimakkaita poliittisia intohimoja, joista hän somettaa ahkerasti tyyliin, jollaista aiempien vuosikymmenten hillityiltä lehtikustantajilta ei olisi voinut ajatella. Hän on Suomen Rupert Murdoch tai uuden vuosituhannen Aatos Erkko, jonka poliittinen vaikutusvalta on suurempaa kuin yleisesti tiedetään.

***

Elina Grundström on palkittu journalisti ja suomeksi kirjoitetun kertovan tietokirjallisuuden edelläkävijöitä. Hän on kirjoittanut muun muassa lajityypin klassikkoteoksen Musta orkidea (2013) sekä teoksen Ukrainan musta multa (2023). Hän on työskennellyt muun muassa Vihreän Langan päätoimittajana, journalistiikan vierailijaprofessorina ja JSN:n puheenjohtajana.

 

Lähde: Kustannusosakeyhtiö Siltala 12.9.2025

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Media kärsi tappion Gazassa

Hamas on miljardibisnes

Media levitti valheita Gazan ”nälänhädästä” -WSJ