Mediajätin osakkeenomistajat haastoivat yhtiönsä oikeuteen

 

The New York Timesin (NYT) osakkeenomistajiin kuuluva floridalainen eläkerahasto on nostanut oikeuskanteen mediayhtiötä vastaan, koska NYT:n uutisointi on osakkeenomistajan mukaan virheellistä ja johdonmukaisesti Israel-vastaista.


The New York Timesin (NYT) osakkeenomistajiin kuuluva floridalainen eläkerahasto on nostanut oikeuskanteen mediayhtiötä vastaan, koska NYT:n uutisointi on osakkeenomistajan mukaan virheellistä ja johdonmukaisesti Israel-vastaista. Asiasta kertoi muun muassa uutistoimisto Reuters 23.9.2026.

Eläkerahasto haluaa nyt päästä tarkemmin tutkimaan NYT:n journalistisia standardeja ja niiden eettisyyttä ja luotettavuutta. Osakkeenomistaja haluaa muun muassa nähdä NYT:n hallituksen pöytäkirjoja selvittääkseen, onko mediayhtiön johto antanut siunauksensa Israel-vastaiselle uutisoinnille.

Eläkerahaston väitteillä on katetta, koska hiljattain Yalen yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan NYT:n uutisointi Gazan konfliktista on ollut puolueellista siten, että siinä vähäteltiin Israelin kokemia menetyksiä ja annettiin siloiteltu kuva palestiinalaisten toteuttamasta terrorismista.

Vastaavanlainen Israel-vastainen puolueellisuus Gazan sodan uutisoinnissa johti hiljattain ylimmän johdon potkuihin ja laajoihin henkilöstövähennyksiin Britannian yleisradioyhtiössä BBC:ssä.

Myös Suomessa valtamediaa, lähinnä Yleä ja Helsingin Sanomia, on usein arvosteltu puolueellisuudesta ja heikosta lähdekritiikistä Gazan konfliktin uutisoinnissa. Helsingin Sanomat on NYT:n yhteistyökumppani.

The New York Timesin osake notkahti Wall Streetilla noin 10 prosenttia tällä viikolla, kun tieto oikeuskanteesta tuli julkisuuteen.

Ilkka J. Virtanen

Lue myös:

https://asiathalki.blogspot.com/2026/07/australian-yle-myontaa-virheet-gaza.html 

https://asiathalki.blogspot.com/2026/06/yleison-luottamus-tiedotusvalineisiin.html

https://asiathalki.blogspot.com/2025/11/puolueellinen-bbc-levitti-hamasin.html

https://asiathalki.blogspot.com/2025/11/ylen-journalismin-vinouma-paljastui.html 

https://asiathalki.blogspot.com/2025/07/media-karsi-tappion-gazassa.html

 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Australian ”Yle” myöntää virheet Gaza-uutisoinnissa

Perintöverosta luovuttava -Häkkänen

Gazan maratonilla tuhansia juoksijoita